Liiton puheenjohtaja Veikko Halttunen esittäytyy (pj. 2020-2021)

Veikko Halttunen

 

Olen Veikko Halttunen ja toimin Edistyksellisen tiedeliiton puheenjohtajana. Varsinainen työni on Jyväskylän yliopistossa, jossa toimin tietojärjestelmätieteen opettajana ja - mikäli aikaa liikenee - myös tutkijana.

Opetukseni keskittyy tietojärjestelmien kehittämiseen ja ohjelmistotuotantoon sekä kandidaattivaiheen opiskelijoille annettaviin tieteellisen tutkimuksen ja kirjoittamisen perustaitoihin. Ohjaan myös eri tasoisia opinnäytetöitä.

Tutkimusta olen tehnyt muun muassa tietojärjestelmä- ja liiketoiminta-arkkitehtuureihin, tietojärjestelmästrategioihin, ohjelmistokomponenttien uudelleenkäyttöön sekä digitaalisten tuotteiden ja palveluiden kuluttajakäyttäytymiseen liittyen. Opettajan tehtävät vievät kuitenkin valtaosan työajastani.

Tiedeliiton puheenjohtajana haluan antaa oman panokseni siihen, että tiedepoliittinen keskustelu tavoittaisi kaikki ne, joita tiedepolitiikka, tiede ja tieteenteko kiinnostavat. Harras toiveeni on, että tiedeliiton jäsenistössä piilevä osaaminen saataisiin laajaan ja aktiiviseen käyttöön. Toivonkin, että mahdollisimman moni jäsen ottaisi minuun henkilökohtaisesti yhteyttä ja tarjoaisi osaamistaan liiton palvelukseen. Samalla toivon, että liitto pystyisi tarjoamaan kiinnostavan toimintakentän myös uusille jäsenille.

Pidetään keskustelulinjat avoimina ja keskustelu vireänä!