Liiton hallituksen jäsen ja varapj Kyösti Oikarinen esittäytyy (vuoteen 2022)

 

Kyösti Oikarinen

Olen Kyösti Oikarinen ja Tiedeliiton pitkäaikainen jäsen Oulusta.  Hallituksessa ja sen varapuheenjohtajana olen ollut jo yli 10 vuotta.  Koulutukseltani olen hammaslääkäri ja työurani tein pääasiassa yliopistossa. Toimin pitkään suu- ja leukakirurgian professorina ja viimeisenä tehtävänäni oli olla Oulun lääketieteellisen tiedekunnan dekaani. Muutaman jakson olen ollut tutkijana ja kouluttajana ulkomailla mm. Saksassa ja Kuwaitissa.

Yliopistouran ohella olen toiminut poliittisissa luottamustehtävissä.Lyhyen aikaa hoidin Oulun kaupunginvaltuuston, viiden kunnan yhdistymishallituksen ja kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtäviä.

Tiedeliiton toimintaan tulin mukaan siksi, että se on mukavan monitieteellinen ja meitä aktivisteja löytyy maan eri puolilta. Liitto nostaa esiin tieteellisen tutkimuksen ja korkeakoulutuksen kannata keskeisiä näkökulmia, liitolta pyydetään lausuntoja ja liiton näkemyksiä kuunnellaan. Liitossa olen tutustunut monen eri alan tutkijaan, mikä on laajentanut omaa ymmärrystäni ja jopa tukenut tieteen tekemistäni, joka on pääsääntöisesti ollut kliinistä suukirurgian alan tutkimusta.

Tiedeliiton lippulaiva, Edistyksen Päivät on vuoden kohokohta. Ohjelman koostamiseksi hallituksen määräämä työryhmä saa aina luvan antaa ajatuksen lentää. Minut on yllättänyt se, että monet merkittävät asiantuntijat ovat halunneet tulla mukaan Päivien esitelmöijäksi. Tämä on vahva osoitus Tiedeliiton saamasta arvostuksesta. Tiedepolitiikka-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja artikkelikirjo kuvaa hyvin Liiton monitieteellisyyttä.

Vuosi 2021 on Tutkitun Tiedon Teemavuosi. Teema on Tiedeliiton leipälaji ja tulee linjaamaan Liiton lähiajan toimintaa. Meillä jos keillä on mahdollisuus ja velvollisuus nostaa esille, että päätöksenteko tulee perustua tutkittuun tietoon. Nyt epidemian aikana tämä on entistä tärkeämpää.

Seuraa näitä nettisivuja lisäinformaation  saamiseksi ja liity jäseneksi. Jäsenedut ja jäsenhakemuslomakeen löydät sivuiltamme.