< Takaisin
Tiedepolitiikka 4/02
Pääkirjoitus
Filosofiaa ja tunnustuksia
Filosofi on kiinnostunut perimmäisistä kysymyksistä, jollaisiksi ymmärrän niiniluotolaisittain sekä maailmankatsomukselliset, elämänkatsomukselliset että maailmankuvalliset kysymykset. Teoksessaan Confessions of a Philosopher (Weidenfeld and Nicolson) Bryan Magee uskoo, että ihmiset jakautuvat kolmeen kategoriaan suhteessaan perimmäisiin kysymyksiin. Ensimmäisen ryhmän muodostavat lapsenomaisen uteliaisuuden ja kysymisen kyvyn säilyttäneet filosofiluonteet. Toinen kategoria muodostuu uskonnollisen ratkaisun valitsevista ihmisistä. Kolmanneksi tulee yhä useampien ihmisten ratkaisulta vaikuttava välinpitämättömyys perimmäisten kysymysten suhteen.
Loppuvuodesta 2002 YLE TV1:n MOT-ohjelman jaksossa .Elämäni niin kuin en sitä muistanut. (11.11.02) ruodittiin filosofi Georg Henrik von Wrightin ajattelua ja suhdetta perimmäisiin kysymyksiin. Ohjelma herätti paljon keskustelua paitsi von Wrightistä myös tutkivan tv-journalismin periaatteista, tasosta ja etiikasta. Olli Ainolan ja Boris Salomonin toimittamassa ohjelmassa pyrittiin argumentoimaan, että von Wrightin muistelut eivät ole rehellisiä, että niissä ei puhu aito viisauden rakastaja, ja että von Wright esimerkiksi antaa silotellun kuvan toimistaan ja ajattelustaan 1930- ja 40-luvuilla.
En itse nähnyt ohjelmaa. Sen sijaan tietoisuus ohjelmasta ja sen
aiheuttamasta kohusta sekä perehtyminen MOT:n nettisivuilla ohjelman
käsikirjoitukseen antoi mielenkiintoisen jännitteen lukukokemukseeni
perehtyessäni joulun 2002 aikaan von Wrightin muistelmateokseen Elämäni
niin kuin sen muistan (Otava, 2002). MOT:n otteelle vastakkaiseen ja myös
älyllisen toiminnan lajina arvostamaani myönteiseen tyyliin
poimin kirjasta joitakin tärkeitä ja itseäni inspiroivia
ajatuksia.
Ensimmäisen kohtaan jo esipuheessa, ja se liittyy nimenomaan perusasenteeseemme
toisia ihmisiä, heidän toimintaansa ja ajatteluaan, kohtaan.
von Wright tulee muistuttaneeksi yhden kulttuurimme kipupisteen olemassaolosta
kuvatessaan omaa asennoitumistaan ihmisiin mieluummin ihailevaksi kuin
tuomitsevaksi. Niin monet mieluummin irvailevat ja tuomitsevat. Janten
laki toimii: älä luule, että sinä olet jotakin.. Kyky
ihailla ei kuitenkaan ole epä-älyllistä. Kyvyttömyys
ihailla ei ole coolia, se on epäinhimillistä. Itse tunnustaudun
von Wrightin elämäntyön suureksi ihailijaksi. Minuun ovat
erityisesti vaikuttaneet monet hänen itsensä aikakriittiseksi
tuotannokseen kutsumansa teokset. von Wrightille itselleen tärkeitä
ihailun kohteita ovat olleet muiden muassa Eino Kaila, Alvar Aalto ja
Ludwig Wittgenstein. Kaksi viimeksi mainittua ovat von Wrightin mukaan
ainoita, jotka ovat hänestä vaikuttaneet aidosti neroilta.
Kaila puolestaan oli vaikuttanut von Wrightiin syvästi jo tämän yliopisto-opiskelujen alkuvaiheessa. Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professori Kailassa von Wright aisti luovaa vastakohtaisuutta, taiteellisuuden ja tieteellisyyden yhdistävää ja ajattelun raja-aitoja ylittävää moniulotteisuutta. von Wrightin kuvaama Kaila oli mahdollisimman kaukana sellaisesta fakki-idiotiasta, jota von Wright on sittemmin teoksessaan Humanismi elämänasenteena kuvannut osuvasti henkiseksi puutostaudiksi. Oman elämänkokemukseni mukaan useimmat niin kutsutuista intellektuelleista ovat aivan liian ahdaskatseisia kyetäkseen arvostamaan sellaista moniulotteisuutta mitä Kailassa oli. von Wright kirjoittaa. Kulttuurimme kipupiste tuossakin.
Oman ajattelijan äänensä kehittymistä von Wright kuvaa monipuolisesti. Hän on elänyt koko elämänsä lähes kadehdittavalla tavalla kirjojen maailmassa. .Seurusteluani kirjojen kanssa ei ole koskaan häirinnyt radio tai televisio, jotka ovat jääneet minulle suurelta osin vieraiksi medioiksi.. Ja onhan Göran Schildt joskus kertonut, että hän ystävänsä von Wrightin kanssa päätti joskus opiskeluaikoina olla koskaan lukematta päivälehtiä, ja aikakauslehtiäkin vain seisten. Osaltaan varmasti tämä huomiokykypääoman tiukka allokointi on mahdollistanut tuotteliaan filosofin uran.
von Wright ei ole kuitenkaan suhtautunut kriittisesti ainoastaan sähköisiin ja printtimuotoisiin joukkotiedotusvälineisiin. Myös akateemiseen tiedonvälityskulttuuriin kiinteästi kuuluvat kongressit saavat hänet puuskahtamaan: .Pitkän elämäni aikana olen osallistunut muutamaan suurempaan ja pienempään kongressiin, mutten ole koskaan ollut mikään hyvä kongresseissa kävijä vaan olen pitänyt kongresseja anniltaan vähäisinä tai suorastaan tuskastuttavina.. Rehellisesti sanottuna raikas kommentti aikana, jolloin liian monelta yliopistoihmiseltä (ja muultakin) unohtuu, että uutta ajattelua ei synny ainoastaan verkostoitumalla verkostoitumasta päästyä ja pyörimällä siellä täällä. (Itse olen aina oppinut enemmän kirjoista kuin kongresseista.)
Syntyykö uusi kestävä ajattelu sitten helposti vai työn ja tuskan kautta? Tätä kysymystä von Wright pohtii tarkastellessaan kahden pääteoksensa saamaa vastaanottoa. Norm and Action -teos syntyi suurten synnytystuskien kautta, mutta siitä on tullut aihealueensa ohittamaton klassikko. von Wright pitää kuitenkin parhaimpana ja omintakeisimpana työnään Varieties of Goodness -teosta, joka syntyi nopeasti, helposti ja iloisesti. Tämä teos on kuitenkin ainakin toistaiseksi jättänyt vain merkityksettömiä jälkiä filosofian kehityskulkuun.. von Wright kysyykin: Onko kenties niin, että kestävien tulosten luovassa työssä täytyy, kuten muunkin elämän, syntyä kivulla eikä helppoudella ja ilolla?. Itse vastaisin von Wrightin esittämään kysymykseen: kestävät tulokset syntyvät joskus kivulla, joskus helppoudella ja ilolla. Ehkä kaikkein kestävimmät tulokset luovassa työssä syntyvät yhdistelmästä kipua, helppoutta ja iloa.
Tämä pääkirjoitus päättää nelivuotisen rupeamani Tiedepolitiikka-lehden päätoimittajana. Pääkirjoitukseni ovat olleet eräänlaisia filosofin tunnustuksia nekin: olen kirjoittanut itseäni kiinnostavista aiheista. Kiitän Edistyksellinen tiedeliitto ry:tä minua kohtaan osoitetusta luottamuksesta sekä lehden toimituskuntaa ja toimitussihteeriä älyllisesti kiehtovasta lehdenteon ilmapiiristä. Lisäksi kiitän kaikkia päätoimittajakauteni kirjoittajia: viime kädessä hyvät kirjoittajat tekevät lehden.
Järvenpäässä 30.12.2002
Jussi T. Koski