< Takaisin
Tiedepolitiikka 3/00
Pääkirjoitus
Ongelmia ja mysteerejä
Tämän pääkirjoituksen päiväystä edeltäneinä viikkoina Suomessa on keskusteltu vilkkaasti koulukiusaamisesta. Keskustelun aktivoi koulukiusatun nuoren traaginen ja näkyvästi uutisoitu itsemurha. Tapaus ja siitä käyty keskustelu pakotti minut ihmis- ja käyttäytymistieteiden tieteenfilosofiseen pohdintaan sekä itsetutkiskeluun kasvatustieteilijänä. Brittikirjailija John Fowlesiin viitaten kirjoitin omassa kasvatustieteen väitöskirjassani vuonna 1995:
"jos vaihtoehtoni ovat ´tieteellinen moralismi ja yhteiskunnallinen moraalittomuus´ (Fowles) tai (kasvatus)filosofian yhteiskunnallisen ja kulttuurisen luonteen ja vastuun korostaminen metodisen oikeaoppisuuden kustannuksella, valitsen empimättä jälkimmäisen."
Mitä ajoin takaa pyrkiessäni ottamaan etäisyyttä “tieteellisestä moralismista ja yhteiskunnallisesta moraalittomuudesta”? Yksinkertaisesti ajatusta, että ihmis- ja käyttäytymistieteissä (jos missä) tulisi koko ajan miettiä ja sitten muistaa ihmisen elämän ja olemassaolon olennaisimpia kysymyksiä. Tämän jälkeen mahdollisimman monen tutkijan tulisi osallistua keskusteluun noista isoista kysymyksistä. Silloinkin, kun hän kykenee esittämään vain tuntemuksiaan, ei hallitusti teoreettiseen viitekehykseen asetettuja tietoja, ajatuksia tai lopullisia tuloksia.
Filosofi Gabriel Marcel on puhunut ongelmista ja mysteereistä. Ongelma on jotakin, jonka voi täydellisesti objektivoida ja “ratkaista”. Mysteeri puolestaan on jotakin sellaista oman elämämme perusteisiin liittyvää, jota ei voi yksiselitteisesti objektivoida ja lopullisesti ratkaista. Mysteerit ovat kysymyksiä, joihin vastauksen etsiminen on Sisyfoksen työtä: valmista ei tule koskaan.
Koulukiusaamiskeskustelu sai minut ajattelemaan, että yhteisöt ovat terveempiä ja yksilöiden kasvua paremmin tukevia silloin kun mysteerit otetaan vakavasti eikä niiden käsittelyä luovuteta erikoistuneiden instituutioiden monopoliksi.
Aristos -teoksessaan John Fowles puhuu koulutuksen sisäisestä vaiheesta, jonka päätyttyä kasvavan ihmisen tulisi kyetä vastaamaan muun muassa seuraaviin mysteeri-kysymyksiin: Kuka minä olen? Millä tavoin minä olen samanlainen ja millä tavoin erilainen kuin useimmat muut ihmiset? Mitkä ovat minun velvollisuuteni itseäni kohtaan? Mitkä ovat minun velvollisuuteni muita ihmisiä kohtaan? Mitä minä tarkoitan rakkaudella? Mitä minä tarkoitan syyllisyydellä? Mitä minä tarkoitan oikeudella?
Huomaan palaavani tähän listaan yhä uudestaan. Uskon näiden ja vastaavien kysymysten voimaan ja merkittävyyteen. Samalla uskon Carl-Gustaf Liliuksen Metsyyttinen kirja -teoksessaan esittämään elämänohjeeseen, jota en pidä lainkaan banaalina: “Enin mitä ihminen voi tehdä on tehdä itsestään ihminen ja luopua epäinhimillisyydestä tee se siis ja tee se mahdollisimman hyvin.
Tässä yhteydessä mieleeni palautui myös Emotional Literacy -kirja, psykologi ja tiedetoimittaja Daniel Golemanin bestseller muutaman vuoden takaa. Kirjassaan Goleman esittelee muun muassa pienessä amerikkalaisessa Nuevan yksityiskoulussa jo parinkymmenen vuoden ajan toimeenpantua Self Science (“Minuuden tiede”) -opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman lähtökohtana on tietoisuus yksilön tunnetilojen ja tuntemusten merkittävästä vaikutuksesta niin tiedollisiin oppimissuorituksiin kuin yhteisödynamiikkaankin. Opetussuunnitelman puitteissa peruskouluikäisiä oppilaita opetetaan tunnistamaan, nimeämään ja täten ymmärtämään omia tunteitaan, sekä arvioimaan oman käyttäytymisen tunnevaikutuksia muihin oppilaisiin ja muiden oppilaiden käyttäytymisen tunnevaikutuksia omaan itseen. Olennaisinta Self Science -ohjelmassa on näiden kysymysten systemaattinen esiinnostaminen ja esilläpitäminen sekä kouluyhteisön jokapäiväisten tapahtumien tarkastelu yhteisön ja yksilöiden tunnedynamiikan näkökulmasta.
Ehkä opetusministeri Raskin tuoreeltaan naiivina kritisoitua ehdotusta terveystieto-oppiaineesta lääkkeenä koulukiusaamiseen voisi laajentaa Self Science -idean suuntaan. Sitä paitsi: keskustelemattomuutta tulee kritisoida, ja sitä, että esitetyt ideat ammutaan alas välittömästi, tutkimatta niiden mahdollisuuksia ja taustoja. Koulukiusaamisasiassa ratkaisuorientoituneet keskustelunavaukset ovat puutteellisinakin moraalisesti arvostettavia tekoja.
Järvenpäässä 11.9.2000
Jussi T. Koski
PS. Tämä Tiedepolitiikka-lehden numero on teemanumero, jossa tarkastellaan erityisesti tietoteknologian tulkintoja ja käyttöä erilaisten toimijoiden ja yhteisöjen arjessa. Kiitokset dosentti Päivi Erikssonille ja tutkijatohtori, dosentti Marja Vehviläiselle tekstien koonnasta. Osaltaan tämä Tiedepolitiikka-lehden numero juhlistaa paitsi lehden omaa myös Edistyksen Päivät -tapahtuman 25-vuotisuutta.