< Takaisin

 

Tiedepolitiikka 4/99
Pääkirjoitus

Pieniä ja isoja asioita

 

Aloitellessani nyt tämän pääkirjoituksen kirjoittamista huomaan työpöytäni kaaoksen lähenevän tyypillistä loppuvuoden tilaa. Tyhjää pöytäpintaa ei ole juuri näkyvissä. Sekalaiset valokopio- ja kirjapinot muistuttavat hiljattain päättyneistä, käynnissä olevista tai vielä aloittamattomista tehtävistä. Ryhdyn järjestelemään papereita ja kirjoja, luettuja tai lukemista odottavia, hieman parempaan järjestykseen paikantaakseni omat ajatukseni ja löytääkseni punaisen langan tähän kirjoitukseen, sieltä jostakin.

Yhden kirjakasan pohjalta poimin ensimmäiseksi käteeni pari kuukautta sitten lukemani Mitch Albomin pienen kirjan Tuesdays with Morrie (Doubleday). Kirjassa Albom käy keskusteluja kerran viikossa, tiistaisin, entisen yliopistoprofessorinsa Morrie Scwhartzin kanssa tämän valmistautuessa kuolemaan kotonaan ALS-tautiin. Keskustelujen aiheena on elämän tarkoitus. Kuoleva vanha mies kertoo elävälle nuoremmalle miehelle mitä tämän tulisi elämästä ymmärtää.

Morrie kertoo Mitchille, että monet häntä katsomassa käyvät ihmiset ovat onnettomia - paljon onnettomampia kuin hän vaikka hän on kuolemassa - "koska kulttuurimme ei saa ihmisiä tuntemaan oloaan hyväksi. Opetamme vääriä asioita." Morrien mukaan ihmisen pitäisi olla riittävän vahva vastustaakseen arvostuksia jotka saavat hänet voimaan pahoin. Hänen tulisi sen sijaan rakentaa omat arvostuksensa, oma alakulttuurinsa, etsiä harmoniaa ja tasapainoa. Useimmat eivät tähän yllä. Morrie korostaa ettei hän tarkoita yhteisön arvojen täydellistä kieltämistä. "Pikkuasioita voin tehdä yhteisön edellyttämällä tavalla. Mutta isot asiat - kuinka ajattelemme, mitä arvostamme - ne meidän täytyy valita itse."

Kuolevan professorin mukaan useimmat meistä jahtaavat vääriä asioita, ja niin kiireisinä, ettei tärkeiden asioiden miettimiseen edes jää aikaa. Jos me todella syvästi tajuaisimme kerran kuolevamme, eläisimme elämäämme eri tavalla. Todella tärkeitä ja vaivan arvoisia asioita, perimmäisiä kysymyksiä, ovat Morrien mukaan rakkaus, vastuu, henkisyys, tietoisuus. Merkityksellinen elämä syntyy hänen mielestään läheisten rakastamisesta, yhteisösi palvelemisesta ja omistautumisesta juuri sinulle luonteenomaisten asioiden luomiseen ja kehittämiseen. "Mutta", Morrie toteaa Mitchille ja varoittaa ennakolta ettei tämä ehkä pidä vanhan professorinsa vinkistä, "jos todella hyväksyisit sen että voit kuolla milloin tahansa et ehkä olisi noin kunnianhimoinen".

Perheen ja läheisten ihmisten kaiken ylittävä merkitys on paljastunut Morrielle viimeistään nyt kun hän tietää kuolevansa. Perhe ei ole edes pelkkää rakkautta, vaan tietoisuutta että joku katsoo perään, välittää ja huolehtii, kaikissa olosuhteissa, hellyyttä. Morrie muistuttaa ettei mikään muu anna ihmiselle samaa, ei raha, ei maine, ei valta, ei työ. "Raha taikka valta eivät korvaa hellyyttä" Morrie sanoo, nöyrästi ja kiitollisena. Hän muistuttaa, että vastasyntyneenä ihminen tarvitsee toisia selviytyäkseen, ja kuolemaan kuljettaessa tilanne on usein samanlainen. Mutta ihminen tarvitsee toisia ihmisiä myös siinä välissä, siinä koko homman juju.

Morrie uskoo vahvasti, että kuollessammekin jäämme elämään kaikkien niiden sydämiin joita olemme elämämme aikana koskettaneet. Kuolema lopettaa elämän, mutta ei suhteita ihmisten välillä.

Kirjan loppupuolella, Morrien kuoleman jo vääjäämättömästi lähestyessä, Mitch kysyy häneltä mitä hän tekisi jos voisi olla taas täysin terve 24 tunnin ajan. Ja Morrie vastaa: "Tekisin aamuvoimisteluni, nauttisin aamiaiseksi teetä ja makeita leivonnaisia, kävisin uimassa ja söisin lounasta ystävieni kanssa. Haluaisin heidän tulevan yksi tai kaksi kerrallaan, jotta voisimme puhua heidän perheistään ja asioistaan ja siitä, kuinka paljon merkitsemme toisillemme. Sitten haluaisin käydä kävelyllä puutarhassa, nauttia puiden väreistä ja katsella lintuja. Illalla menisimme kaikki yhdessä ravintolaan syömään herkullista pastaa ja ehkä ankkaa - rakastan sitä - ja sitten tanssisimme koko loppuyön. Sitten tulisin kotiin ja nukkuisin sikeästi ja hyvin."

Aluksi Mitch on vastauksesta hieman pettynyt (niin tavallista?) kunnes hän tajuaa että tavallisuudessa on vastauksen koko viisaus. - Lehteilen kirjan viimeiset sivut, luen viimeiset reunaviivalla merkitsemäni kohdat. Morrie kuolee rauhaisasti kotonaan. Mitch toteaa olevansa eri henkilö kuin mitä hän oli ennen noita tiistaipäiviä Morrien kanssa. Kirja on vaikuttanut syvästi myös minuun, erityisesti nyt kun palasin tekemiini reunamerkintöihin. En oikein jaksa inspiroitua enää noista muista lähdeaineistoista pöydälläni, enkä alkuperäisestä ideastani kirjoittaa "älyllinen ja ajankohtainen" pääkirjoitus. Tämä on hyvä näin.

Hyvää millenniumia!

Järvenpäässä 12.12.1999
Jussi T. Koski

 

Takaisin ylös