< Takaisin
Tiedepolitiikka 4/2014
Pääkirjoitus
Tieteen viisaus?
Kun pääkirjoituksen otsikko varustetaan kysymysmerkillä, se johtaa pohtimaan, onko tiede viisasta. Edistyksen päivien teemana oli päättymässä olevana vuonna tieteen viisaus, jota päivien alustajat lähestyivät perinteiseen tapaan hyvin erilaisista lähtökohdista. Kysymykselle voidaan antaa tietysti käytännön perustaa sellaisella pohdinnalla, jossa nostetaan esiin monet ongelmat, joiden nähdään syntyneen tieteellisen toiminnan tuotoksina. Tieteen perimmäisenä tavoitteena on erilaisten ongelmien ratkaiseminen. Yhä voimakkaammin tieteeltä vaaditaan meidän aikanamme yhteiskunnan kannalta relevanttien ongelmien ratkaisemista. Yhteiskunnallisesti merkittäviä ongelmia on monen tasoisia. Osa niistä on luonteeltaan globaaleja, koko planeettaamme ja sen tulevaisuutta koskevia. Näistä ongelmista ehkä tunnetuin on ilmaston lämpeneminen ilman saastumisesta johtuen. Valtaosa tieteen ratkaistavaksi tulevista ongelmista on luonteeltaan sellaisia, jotka ovat ihmisen tuottamia. Mikä vielä paradoksaalisempaa monet niistä voidaan nähdä juuriltaan tieteellis-teknisen kehityksen tuotteiksi. Vallitsevana on siis tilanne, jossa tiedettä tarvitaan yhä enemmän ratkaisemaan ongelmia, jotka ovat sen itsensä tuottamia ainakin välillisesti. Näin voidaan sanoa esimerkiksi ilmasto-ongelmista. Ne ovat seurausta tieteellis-teknisestä kehityksestä, joka perustuu tieteellisiin keksintöihin. Näiden keksintöjen käyttö ja siitä aiheutuneet seurannaisvaikutukset ovat puolestaan johtaneet saastumiseen ja ilmaston lämpenemiseen sekä muihin ihmiselämän näkökulmasta haitallisiin vaikutuksiin. On siis perusteltua pohtia kysymystä tieteen viisaudesta ja tieteen ja viisauden suhteesta. Molempia käsitteitä on myös tärkeää määritellä, jotta niiden erot ja yhtymäkohdat voidaan avata.
* * *
Ilkka Niiniluoto pohtii aihetta syntyykö tieteestä viisautta tämän lehden avausartikkelissa filosofisena kysymyksenä. Hänen lähtökohtanaan on antiikin filosofien näkemys tiedosta uskomuksina, jotka ovat totuudenmukaisia ja oikeutettuja. Tieto voidaan näin erottaa erehdyksistä ja luuloista. Antiikin ajattelussa viisaus on sisältänyt tiedon lisäksi moraaliset hyveet. Myös Snellmanin ajattelussa tietäminen ja siveellisyys olivat kaksi keskeistä viisauden osaa, jotka toimivat pohjana sivistyksen käsitteelle.
Niiniluodon käsityksen mukaan nykyaika haastaa tieteen viisauden molempia pilareja, siis tietoa ja moraalisia hyveitä. Tiedon kasvu pakottaa Niiniluodon mukaan tieteenalat uudenlaiseen yhteistyöhön. Uuden tiedon katsotaan syntyvän ensisijaisesti tieteidenvälisen vuorovaikutuksen seurauksena tieteiden rajapinnoilla. Tieteenalojen kehitys on pitkään noudattanut eriytymistä ja jakautumista yhä kapeampiin aloihin. Tämän kehityksen vastapainoksi on noussut tarve monitieteisyyteen, jossa eri tieteet yhdistävät tuloksiaan saman kohteen tarkastelusta omista näkökulmistaan. Niiniluodon näkemyksen mukaan tieteidenvälinen yhteistyö on monitieteistä vuorovaikutusta syvempää. Tieteidenvälisyyden keskeisenä sisältönä on uusien menetelmien, kysymysten, käsitteiden ja teorioiden oppiminen toisilta tieteenaloilta. Niiniluoto määrittelee vahvimmaksi tieteenalojen välisen integraation muodoksi poikkitieteellisyyden, jonka vaikutuksena hän näkee uuden viitekehyksen tai paradigman tuottamisen ja sen pohjalta tapahtuvan uuden tieteenalan kehittymisen. Niiniluodon mukaan on kuitenkin tärkeää, että viisauden tulisi kehittyä tasapainoisesti molempien pilariensa kautta eli myös moraalisten näkemysten tulee kehittyä ja muuttua yhteiskunnan kehitystä vastaavalla tavalla.
Myös Jyrki Konkalla oli puheenvuorossaan lähtökohtana filosofinen näkökulma välineenä uuden tiedon tuottamiseen. Konkka pohti sitä, voiko filosofisen käsiteanalyysin keinoin tuottaa uutta tietoa käytännön ongelmien käsittelyyn. Käytännön ongelmana hänellä oli hyvinvoinnin uudenlaisen määrittelyn mahdollisuudet. Hän pohtii moniulotteisesti sitä, voidaanko hyvinvoinnin kaltaiseen käytännölliseen ilmiöön tuoda uutta tietoa filosofian keinoin ja jos voidaan, niin minkälaisia päättelypolkuja pitkin tämä tapahtuu.
Viisas voidaan määritellä antiikin filosofiasta liikkeelle lähtien täysin ja täydellisesti itsestään tietoiseksi ihmiseksi. Juha Himanka pohtii artikkelissaan viisauden, filosofian ja politiikan suhteita arvioiden tältä pohjalta Alexandre Kojéven viisautta. Himanka vertailee artikkelissaan Alexandre Kojévea ja G. W. F. Hegeliä toisiinsa. Kojéven ajattelussa merkittävää oli hallitsemisen ja ajattelun yhdistäminen. Hänen mukaansa tunnetut antiikin filosofit edustivat ajattelua, kun taas Aleksanteri Suuri edusti toimintaa ja nimenomaan hallitsemista. Vastaavasti Hegel käytti elämänsä ajatteluun ja Napoleon hänen aikalaisenaan toimintaan. Kojéve puolestaan lopetti akateemisen uransa ja siirtyi virkamieheksi. Kojéven tavoitteena oli henkilökohtaisesti yhdistää virkamieheksi siirtymisen kautta ajattelu ja toiminta ja siten ikään kuin saavuttaa aikaansaavan viisaan asema. Kojéve teki merkittävän virkamiesuran vaikuttaen toiminnallaan mm. Gatt-tullijärjestelmän kehittymiseen ja hänen nimensä liitetään myös Euroopan unionin muodostamisen taustalle. Euroopan unioni on nähty Kojéven pyrkimyksenä toteuttaa universaali ja homogeeninen valtio.
* * *
Kuten Ilkka Niiniluoto toteaa omassa artikkelissaan, monitieteisyys kytkeytyy maailman kompleksisuuden lisääntymiseen ja sen kautta syntyvään tarpeeseen etsiä tieteen eriytymisen ohella myös toista tietä ongelmien ratkaisemiseen. Tämän toisen tien nähdään usein perustuvan tieteenalojen lisääntyvään vuorovaikutukseen ja yhteistoimintaan. Edistyksen päiville koottiin myös paneeli, jossa keskustelun teemana oli nimenomaan monitieteisyyden ja tieteidenvälisyyden viisaus. Panelisteina olivat yliopistotutkija Taina Saarinen, professori Timo Vesala ja professori Hilkka Vihinen. Taina Saarinen on kirjoittanut lyhyen artikkelin paneelin teemojen pohjalta. Monitieteisyyden puolesta puhuvat erityisesti haasteelliset, monimutkaiset ja vaikeasti haltuun otettavat ongelmat. Monitieteisyyden taustalla voidaan siis nähdä ilmiölähtöisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että ratkaisun kohteena oleva ongelma määrittää, minkälaisia välineitä ja siihen liittyen, minkä tieteenalojen yhteistyötä ongelman ratkaiseminen näyttää edellyttävän. Ilmiölähtöisyyden lisäksi ratkaistavia ongelmia luonnehtii usein voimakkaasti kompleksisuus. Suomen kieleen on tähän liittyen tullut ilmaus pirulliset ongelmat.
* * *
Tämän kirjoituksen alussa totesin, että tutkimuksen tekemiseen kohdistuu yhä enemmän sosiaalista tilausta eli yhteiskunnallisia odotuksia sitä kohtaan, että tutkijat ratkaisevat tiedon avulla yhteiskunnan ajankohtaisia ongelmia. Yksi näistä tiedontarvitsijoiden ryhmistä on poliitikot, joille tutkijat ovat joillain tieteenaloilla erityisesti tuottaneet perinteisesti tietoa päätöksenteon pohjaksi. Karina Jutila tarkasteli omassa puheenvuorossaan tiedon tuottamista poliitikoille. Tutkijoiden ja poliitikkojen välillä vallitsee usein jännitteinen suhde. Toisaalta yhteiskunnan ongelmien ratkaisemiseksi tulisi tuottaa relevanttia tietoa nimenomaan poliittista päätöksentekoa silmällä pitäen. Toisaalta tutkijoiden yhtenä roolina on myös toimia poliittisten vallankäyttäjien toimien kriittisinä arvioijina.
Toinen ongelma, joka liittyy poliitikkojen ja tutkijoiden väliseen suhteeseen, on poliitikkojen tapa käyttää tutkijoiden tuottamaa tietoa. Poliitikot käyttävät mieluiten tietoa, joka tukee heidän omaa arvomaailmaansa. Sen sijaan tieto, joka ei tähän arvomaailmaan sovi, sivuutetaan helposti merkityksettömänä. Ongelmia poliitikoille puolestaan tuottaa usein se muoto, jossa tutkijat tietonsa esittävät. Tutkimusraporttien ja pitkien kirjojen teksti ei useinkaan ole käyttökelpoista poliitikon näkökulmasta. Poliitikon tiedon tarve on luonteeltaan nopeatempoista ja tiiviiseen selkeään muotoon puettua faktatietoa. Viimeaikaisista päätöksentekokysymyksistä hyvän kontekstin näiden ongelmien tarkastelulla tarjoaa kuntiin kohdistuneiden uudistusten valmistelu ja tiedon käyttö tähän liittyvässä päätöksenteossa. Poliittiset päättäjät lähtivät toteuttamaan sopimaansa poliittista tavoitetta, määrittelemättä lainkaan tavoitteen edellyttämiä keinoja saati analysoimatta tavoitetta eli tulevaisuuden kuntaa juuri mitenkään. Tähän liittyvää tutkittua tietoa oli runsain määrin tarjolla, mutta se ei ollut asetettujen poliittisten päämäärien mukaista ja tästä syystä se suurimmaksi osaksi sivuutettiin päätöksenteossa.
Hannu Kotila pohtii omassa tekstissään tieteen ja käytännön kehittämisen välistä suhdetta. Filosofisena taustakytkentänä tämän tekstin sisältöön voidaan liittää Juha Himangan pohdinta ajattelun ja aktiivisen toiminnan välisestä suhteesta. Kotila kytkee oman tarkastelunsa pohdintaan käytännönlähtöisyyden suhteesta yliopistokoulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen välillä. Vivahteikkaan lisänsä tieteen viisauden pohdintaan toi taiteilija Soile Yli-Mäyryn omaan väitöskirjaansa liittyvä tarkastelu taiteen kokemisen kulttuurikytkennöistä. Kirsi Haikarainen valottaa Yli-Mäyryn tutkimustuloksia taiteilijan puheenvuoroon ja väitöskirjaan perustuen. Vastaavanlaisen erityisen ulottuvuuden tieteen asemaan nosti esiin maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki-Mauri Huhtinen, joka lähestyi aihetta tieteen ja sodankäynnin dialogin kautta. Erityisenä huomion kohteena Huhtisella oli tieto- ja informaatioteknologian tuomat muutokset sodankäyntiin ja tieteen rooli näissä uusissa rihmasto- ja verkostorakenteissa. Edistyksen päivien alustusten osuuden päättää tämän kertaisessa vuoden viimeisessä numerossa dosentti Ritva Engeströmin puheenvuoro, joka pohtii tieteellisen tiedon tuottamiseen liittyvien muutosten vaikutusta tiedon luonteelle ja merkitykselle yhteiskunnassa. Lehden täydentää teemaan sopivasti Taina Saarisen arvio tuoreesta suomalaisesta kirjasta otsikolla Tutkimuksen kansallinen tehtävä, jossa jäsennetään monipuolisesti suomalaista tieteellistä julkaisemista ja tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.
* * *
Lehti ei tavoittane ainakaan kaikkia lukijoita ennen joulua, mutta koska tätä kirjoitettaessa joulu on kuitenkin vasta tulossa, katson voivani toivottaa kaikille lehden lukijoille lämmintä joulumieltä, rauhoittumista ja katseiden kääntämistä kohti uuden vuoden 2015 mukanaan tuomia haasteita!!!
Espoossa 21.12.2014
Kari Kuoppala, päätoimittaja
Kari Kuoppala, päätoimittaja