< Takaisin
Tiedepolitiikka 4/04
Pääkirjoitus
Yliopisto eroottisena yhteisönä
Muistan hyvin erään tapahtuman 1980-luvun alussa. Toimin aktiivisesti Eteläsuomalaisessa osakunnassa. Tytöt olivat ottaneet paikkansa opiskelijajärjestöissä ja olinkin nopeaan tahtiin noussut osakunnan hallitukseen ja toiminnanohjaajaksi. Joulukuussa 1981 Upsalassa osakunnat juhlivat monisatavuotista olemassaoloa ja yhteistyötä. Helsingistä juhlaan lähdettiin joukolla. Hauskaa oli! Naapurinmaan vanhin yliopistokaupunki tarjosi parastaan ja illallinen Upsalan linnassa oli hulppea. Punssia kului ja laulua raikui molemmilla kotimaisilla koko illan.
Kun osakuntajuhlissa oltiin, innostuivat eräät uusmaalaiset perustamaan uuden ylioppilasjärjestön, Ulkosaariston osakunnan. Siitäkin väännettiin vitsiä! Kun palasimme kotimaan kamaralle, huomasin, että uusi osakuntamme jäikin veljelliseksi seuranpitopiiriksi. Kun tositoveruutta kypsytettiin, ei naisia tarvittu mukaan. Muistan hyvin sen tunteen, kun ymmärsin, että todelliselta ytimeltään yliopisto on edelleen miesyhteisö. Miesten tulee saada joskus olla miehiä, selitettiin minulle miehissä. Sellaiseen ei naisten läsnäolo mahdu.
Sittemmin osakunta jäi ja kokemusta on karttunut tutkijana, opettajana sekä yliopisto- ja ylioppilashistorian asiantuntijana. Opin, että yliopisto kuuluu niihin yhteiskunnallisiin instituutioihin, jonka käytävillä on paljon ”hiljaista tietoa”. Perinne ja traditio elävät vahvana omakuvassa ja narraatiossa. Universitas–yhteisö on kuin sipuli. Se on onnistunut vuosisatojen aikana omaksumaan uusia yhteiskunnallisia toimintoja. Alkuperäinen tehtävä intellektuaalisena vuorovaikutusfoorumina on säilynyt.
Yliopiston maskuliinisella perusvirityksellä on pitkä historia. Keskiajalla oppineiden yhteisö koostui nuoremmista ja vanhemmista miehistä. Edelliset kunnioittivat oppineita maistereita, jälkimmäiset saivat nauttia ylioppilaiden nuoruudesta ja innostuksesta. Yliopiston perustehtävä, antiikin välittämän kulttuuriperinnön, klassisen sivistyksen ja tieteellisen tiedon välittäminen, vaikutti eurooppalaisten (mies-)ihanteiden muodostumiseen. Oppinut ja sivistynyt herrasmies sai rinnalleen aktiivisen intellektuellin ja yhteiskunnallisen vaikuttajat. Molemmat kategoriat näkyvät hyvin akateemisessa yhteisössä edelleen.
Vaikka ydin on säilynyt, yliopistot ovat muuttuneet ajan saatossa. Naisten tulo oppineiden piiriin on nähty eräänä suurena murroksena. Yliopistojen historioista nousee esiin se hetki, jolloin ensimmäinen naisylioppilas aloitti opiskelunsa tai valmistui maisteriksi. Akateemiseen naissankarihistoriaan kuuluu myös ensimmäisen naisen nimittäminen professoriksi.
Suomen ensimmäinen naismaisteri Emma Irene Åström seppelöitiin filosofisen tiedekunnan juhlallisessa promootiossa vuonna 1882. Juhlamusiikki taukosi ja koko yleisö nousi seisomaan osoittaakseen kunnioitustaan kun seppele laskettiin Åströmin hiuksille. Yliopiston entinen rehtori, Åströmin mentor Zacharias Topelius lähetti juhlaan runonsa "laakerin ensimmäisestä naisesta":
Är du rebell emot ditt öde, kvinna,
för att du stundom längtar blicka ut?
Är det ett brott, som Gud ej än förgätit,
att kunskapens förbjudna frukt du ätit?
Åströmin ajoista ovat yliopistot kaikkialla maailmassa naisistuneet. Sota merkitsi naisten tiedollisen ja opillisen panoksen aktivoitumista. Yliopistojen naisistumista seurasi uudenlainen puhe ”naistulvan” vaikutuksesta akateemisten alojen alipalkkaukseen. Toinen läpimurto sijoittui 1960- ja 1970-luvulle. Tuolloin naisten määrä tieteen maailmassa lähti nousuun monilla perinteisillä miesvaltaisilla aloilla. Koulutettujen naisten siirtyminen työelämään oli tullut jäädäkseen.
Naisten osuus on ollut jyrkässä kasvussa kaikkialla länsimaissa viimeisen 40 vuoden aikana. Kun yliopistojen historiaa kerrotaan, kuvataan juuri tätä murrosta. Ylioppilaiden sosiaalisen koostumuksen muutos esitetään yleensä kvalitatiivisina kokonaisuuksina ja numeraalisina määrinä. Todellinen muutos on kuitenkin ollut hidasta. Monet empiiriset tutkimukset eri maista osoittavat, että naisten eteneminen tieteen instituutioissa on edelleen hitaampaa kuin miesten.
Tiedon, tieteen, sivistyksen ja oppineisuuden yhteisössä erotiikka on häivytetty taustalle. Järjen maailmassa sukupuolisuus on marginalisoitu ja neutralisoitu. Käytännössä se on läsnä opiskelijajärjestöissä, laitosten käytävillä, luentosaleissa, seminaarihuoneissa, tieteellisissä konferensseissa ja tiedeseuroissa. Ylioppilasmaailmassa sukupuolella on väliä. Ammatin ohella korkeakouluista haetaan puolisoa. Yliopistojen sadan vuoden takainen naisistuminen siisti, kurinalaisti ja erotisoi opiskelijaelämän. Sittemmin tasa-arvo on edennyt, ja juhla- ja juomakulttuurissa naiset ovat tavoittaneet miehisen tason ja tavat.
Viime vuosikymmenen aikana naiset ovat täyttäneet erityisesti yliopistojen alemmat portaat, amanuenssin ja assistenttien virat, päässeet lehtoreiksi ja dosenteiksi. Hierarkkinen opetustilanne sävyttyy, kun kateederille nousee vanhempi miesopettaja. Luentosalit erotisoituvat, kun viisaus, maskuliinisuus ja oppineisuus yhdistyvät ja kuulijakunta on naisvaltaista. Nuori naisopiskelija kohtaa miesopettajansa vastaanotolla ja ilmassa saattaa olla sakeaa, pidätettyä seksuaalisuutta ja ihailua. Moni professori onkin jättänyt perheensä ja nainut nuoren naisoppilaansa, assistenttinsa tai tutkimusapulaisena. Asetelmaa pidetään lähes luonnollisena yliopistoyhteisössä.
Tätä peliä osaavat leikkiä myös eräät kiltit opiskelijaneitoset. Muistatteko vielä oikeustieteen professorin, joka rakastui oppilaaseensa saatuaan tältä tenttivastauksen välissä rakkausrunon? Avioliittohan siitä seurasi. Romanssia luettiin kuin jatkokertomusta Yliopisto-lehdestä. Kuvio ei juuri toimi toisin päin. Vanhempi, vaihdevuodet ohittanut naisprofessori on tuskin yhtä lailla opiskelijoidensa seksuaalisten päiväunien kohde kuin elämää nähnyt viriili mieskollegansa. Vain harva nainen virittää luentosalin eroottisen säteilynsä varaan.
Muitakin tabuja on. Entä jos naisopettaja tuntee vetoa nuorta miesopiskelijaa kohtaan? Esikuvia tällaisen tilanteen hallintaan ei ole olemassa eikä asiasta puhuta. Akateeminen nainen pukeutuu kolmeen roolinsa, laitoksensa äiti- tai isoäitihahmoksi, etäisemmäksi tutkija-intellektuelliksi tai virkamiesmäiseksi opettajaksi. Äidillisyyteen kuuluu sydämellisyys ja lämpö, intellektuaalisuuteen järkiperäisyys ja opettajarooliin uusasiallisuus. Kaikissa kolmessa eroottinen sukupuolisuus on neutraloitu. Napapaitoja, tyköistuvia hameita, syvään uurrettuja puseroita ja verkkosukkahousuja ei Alma Materin kahvihuoneissa juurikaan näy.
Akateeminen pienoismaailma on tänään miesten ja naisten yhteinen hiekkalaatikko. Ihastumiset, työpaikkaromantiikka ja laitosrakkaus kuuluvat nekin asiaan. Suoranaisesta seksismistä on jo päästy, jollei teekkarien vappuhuumoria oteta lukuun. On myös tapauksia, joissa opiskelijaneidon tunteet ovat tuntuvasti vahvemmat eivätkä ne saa vastakaikua opettajan taholta. Ajaudutaan kiusallisiin tilanteisiin. Seksuaalisia jännitteitä onkin ryhdytty purkamaan ohjeistamalla opettajakuntaa seksuaalisen ahdistelun varalta. Sama säännöstö koskee myös opiskelijoita.
Moni odotti, että yliopistovirkojen naisistuminen olisi merkinnyt
vanhempien naisten tukea nuoremmille naistutkijoille. Käytäntö
on toinen ainakin omien akateemisten viranhakujen osalta. Vain harvoin
virantäyttötoimikunnan (ainoa) naisjäsen ottaa asiakseen
pätevän naishakijan aseman ajamisen. Päinvastaisesta on
paljon kokemusta. Monet naiset edistävät suosikki(mies)oppilaansa
asiaa. Erään merkittävän, yliopiston ulkopuolisen
kulttuuri-instituutin työpaikan viranhaussa vanhempi naisprofessori,
virantäyttötoimikunnan puheenjohtaja, tunnusti suoraan halunneensa
virkaan miehen. Valittavana oli kaksi saman koulutustaustan tohtoria,
mies ja nainen.
Yliopisto on monien täyttyneiden ja täyttymättömien
unelmien kohtaamispaikka. Tässä Tiedepolitiikan numerossa julkaistaan
lokakuussa Helsingissä pidettyjen Edistyksen Päivien puheenvuoroja.
Teemana oli ”unelmien voima”.
Hyvää vuodenvaihdetta!
Laura Kolbe
päätoimittaja