< Takaisin
Tiedepolitiikka 3/99
Pääkirjoitus
Tietotyö sutii
Robert Reich on kutsunut symbolianalyytikoiksi asiantuntijoita, johtajia
ja muita työkseen symbolista informaatiota jalostavia henkilöitä.
Juuri symbolianalyytikoiden toimintaan on totuttu liittämään
se jännittävyys ja dynamismi joka vie tietotaloutta eteenpäin.
Jännittävän tuntuiseksi näiden uuden ajan airueiden
toiminnan on tehnyt myös se, että heidän työnsä
sisältöä on vaikea hahmottaa koska se koostuu monitasoisista
ja abstrakteista prosesseista.
Tietotalouden tutkija Kit Sims Taylor on kuitenkin eritellyt sitä,
mitä symbolianalyytikot itse asiassa tekevät (esitelmä,
International Conference on the Social Impact of Information Technologies,
St Louis, Missouri, lokakuu 1998). Taylorin mukaan on olennaista huomata,
että aidosti uuutta luova tietotyö muodostaa vain pienen osan
tietotyön kokonaisuudesta.
Mihin symbolianalyytikoiden aika sitten kuluu? Ensiksi, erilaisiin rutiinitöihin
joita on vaikea erottaa tietotyöstä. Tietotekniikan kehitys
on vähentänyt tietotyöntekijöitä avustavien työntekijöiden
määrää. Symbolianalyytikko on yhä useammin itse
oma sihteerinsä. Tuttu juttu esimerkiksi suomalaisten yliopistojen
professorikunnalle. Toiseksi, aika kuluu verkostoitumiseen ja projektien
eteenpäinviemiseen liittyvään kommunikointiin, josta yhä
suurempi osa tapahtuu virtuaalisesti. Komanneksi, aika kuluu uuden tiedon
tuottamisessa tarvittavan informaation ja jo olemassa olevan tiedon löytämiseen.
Neljänneksi, tietotyöntekijän aika kuluu usein jo keksityn
uudelleenkeksimiseen.
Vasta viidentenä tietotyön ulottuvuutena Taylor mainitsee aidosti
uutta tietoa synnyttävän tietotyön. Hänen mukaansa
on "epämukava tosiasia", että vain pieni osa työajastamme
kohdentuu tähän - usein paljon pienempi osa kuin keksityn uudelleenkeksimiseen
tai "jo tiedetyn uudelleentietämiseen". Kuudes symbolianalyytikon
työaikaa vievä elementti on työn tuloksiin liittyvä
viestintä, tehdystä työstä raportointi ja tiedottaminen
eri sidosryhmille.
Lyhyestikin esitettynä Taylorin lista tarjoaa tietotyöntekijälle oman toiminnan tarkasteluvälineen, ja ehkä apuvälineen hänen pyrkiessään selittämään lapsilleen tai muunlaista työtä tekeville, mihin hän päivänsä oikein kuluttaa. Sitäkin sopii miettiä, miksi esimerkiksi monet yliopistotutkijat ja professorit eivät koe pääsevänsä tai näytä pääsevän Taylorin listan viidenteen ja kuudenteen kohtaan lainkaan käsiksi. Tietotyö sutii.
Tutkijat ja yliopistoihmiset ovat tyypillisiä symbolianalyyttisen tietotyön tekijöitä. Taylorin listan kuudes kohta, työn tuloksiin liittyvä viestintä ja raportointi, on (tai sen pitäisi olla) heidän työssään hyvin keskeisessä asemassa. Anna Mauranen tutki väitöskirjassaan tieteelliseen tekstiin liittyviä retorisia eroja angolamerikkalaisten ja suomalaisten tutkijoiden tieteellisissä artikkeleissa. Hän havaitsi, että suomalaiset kirjoittavat saksalaista akateemisen kirjoittamisen traditiota mukaillen. Niinpä suomalainen tutkija olettaa tekstinsä lukijaksi teemaa tuntevan, älykkään ja kärsivällisen lukijan, angloamerikkalainen tutkija ei oleta vastaanottajan tuntevan asiaa niin hyvin ja olettaa tämän olevan mahdollisesti kiireinen ja saattavan tarvita enemmän ohjausta tekstin lukemisessa. Erot kertovat erilaisista akateemiseen kirjoittamiseen liittyvistä kohteliaisuuskäsityksistä.
Angloamerikkalainen tutkija olettaa, että hänen lukijansa voi edustaa eri kulttuuria, eri tiedettä, saman tieteen eri paradigmaa tai asiantuntemuksen eri astetta. Tästä lähtökohdasta hän kirjoittaa yleiskielisemmin ja luo täten edellytyksiä tutkimustulosten monipuoliselle leviämiselle ja vuorovaikutukselle tutkimustiedon hyödyntäjien kanssa. -Mutta ehkä suomalaistyyppinen "kohteliaisuuskäsitys" merkitsee joskus tiedostettua tai tiedostamatonta ylenkatsetta juuri niitä potentiaalisia tekstin vastaanottajia kohtaan, joita angolamerikkalainen tutkija pyrkii nimennomaisesti myös puhuttelemaan? Ehkä vaikeus mielletään joskus edelleenkin varteenotettavuuden synonyymiksi?
Sosiologinen mielikuvitus -klassikkoteoksessaan C. Wright Mills väittää, että "akateemisella mongerruksella ei useimmiten ole mitään yhteyttä aiheen tai ajatuksen monimutkaisuuteen". Sitä käytetään Millsin arvion mukaan "lähes yksinomaisesti arvostetun aseman vaatimiseksi". Nietzsche muistutti Iloinen tiede -teoksessaan vastaavasti, että "ne jotka tietävät olevansa syvällisiä pyrkivät selkeyteen. Ne jotka haluavat vaikuttaa syvällisiltä massojen silmissä tähtäävät epämääräisyyteen, sillä massat uskovat, että jokin jota he eivät voi ymmärtää on varmasti syvällistä."
Tosin esimerkiksi Pierre Bourdieu on varoittanut meitä myös liiallisesti pelkistettyjen ajattelumallien vaaroista, kuten niiden kyvystä toimia fanatismin virikkeinä ja alistavan vallankäytön väleinä. M'hammed Sabourin haastattelussa 90-luvun alkupuolella hän vastusti vaikeaselkoisen todellisuuden pakottavaa pukemista yksinkertaisiin kaavoihin, koska "yksinkertaistaminen on viimeinen vaihe ennen rikosta".
Ihanteellista olisi varmasti kyetä toimimaan Albert Einsteinin ohjeen
mukaisesti: kaikki tulisi tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista
mutta ei sen yksinkertaisemmaksi.
Helsingissä 15. päivänä syyskuuta 1999
Jussi T. Koski