< Takaisin
Tiedepolitiikka 3/2015
Pääkirjoitus
Perspektiivejä yhteiskuntaan
Yhteiskunta on ihmisten vuorovaikutukseen perustuva kokonaisuus, joka enemmän tai vähemmän kytkeytyy olemassaolossaan valtioon. Suomalaisesta yhteiskunnasta puhuttaessa viitataan Suomen valtiossa toteutuvaan ihmisten vuorovaikutukseen. Globalisaatio, siihen kytkeytyvä lähes kaikki maailman kolkat reaaliajassa kattava sähköinen viestintä ja erilaisten asioiden ja ihmisten liikkuminen laajassa mitassa kansallisvaltioiden rajojen yli on tuonut eri yhteiskuntien rajoja hälventäviä piirteitä. Tätä rajojen hälvenemistä vahvistavat myös koko maapalloa koskevat ongelmat, kuten ympäristön saastuminen, luonnonvarojen ehtyminen ja niiden rajallisuus sekä ilmaston lämpeneminen. Toisaalta rajoilla on merkityksensä edelleen. Tämän olemme saaneet todeta Euroopassa nopeasti kasvaneiden pakolaisvirtojen kohtelussa eri tavalla eri maiden rajoilla. Rajat eivät kuitenkaan estä ja suojaa niiden sisäpuolella olevia ulkoisilta uhkilta, eivät edes ihmisten aiheuttamilta. Siitä osoituksena ovat koko maailmaa järkyttäneet terroriteot Pariisissa.
* * *
Yhteiskunta on edellä olevista tekijöistä johtuen ja niistä huolimatta mielenkiintoinen tutkimuksen kohde. Arvaamattoman yhteiskunnasta tekee nimenomaan ihmisen toiminnan lähes mahdoton ennakoitavuus. Tässä vuoden kolmannessa lehdessä yhteiskuntaa lähestytään hyvin monista näkökulmista. Ensimmäinen artikkeli, jonka kirjoittajina ovat Arto O. Salonen ja Sauli Rouhinen, lähestyy yhteiskuntia globaalilta tasolta. Kirjoittajat pohtivat koko ihmiskunnan mahdollisuuksia ratkaista planeettamme riittävyys sitä kansoittavan yhä kasvavan ihmisjoukon tarpeiden näkökulmasta. Tarkastelussa yhdistyy yhteiskunnan, ihmisten, ja toisaalta luonnon välillä valitseva epätasapaino. Meidän tulisi nähdä maapallon tulevaisuus ekosysteemien tasolla, jotta voisimme toteuttaa hyvän elämän ehdot sekä sosiaalisella että koko maapallon tasolla tulevaisuudessa. Ihmisten toiminnalta kirjoittajat peräävät vastuullista maailmasuhdetta perustaksi tulevaisuuden toivoa säilyttävälle kulttuurievoluutiolle.
Tuon myös oman huomattavasti rajatumman näkökulman globalisaatioon liittyviin haasteisiin kirjoittamassani kirjakatsauksessa akateemisesta kapitalismista. Kyseessä on Yhdysvalloissa 1990-luvulla syntynyt teoreettinen lähestymistapa globaalin talouden vaikutuksiin korkeakoulumaailmassa. Akateeminen kapitalismi luo näkökulmia siihen, miten globaali talous ja siihen liittyvät kehityspiirteet ilmenevät niin tutkimuksen kuin opetuksenkin uudelleen organisoinnissa ja taustalla vaikuttavissa taloudellisen tuotannon muutoksissa. Keskeistä on tiedon ja siihen liittyvien innovaatioiden nopeasti kasvanut merkitys kapitalistisen talouden kehityspiirteenä. Se heijastuu suoraan akateemiseen työhön, sen käytänteisiin ja sitä myöden akateemisiin työntekijöihin ja heidän asemaansa tiedon tuottajina.
* * *
Globalisoitumisesta huolimatta yhteiskunta ja sen taustalla oleva valtio muodostaa monissa suhteissa myös keskeisen vertailuyksikön. Maita verrataan erityisesti talouden näkökulmasta toisiinsa eri tasoilla ja ulottuvuuksilla. Globalisaatiosta huolimatta tai siitä johtuen yhteiskunnat eroavat taloudellisen kehityksensä ja sen heilahtelujen suhteen edelleen voimakkaasti. Jouni Suominen lähestyy talousteorioita tieteenfilosofisesta näkökulmasta. Länsimaiden yhtenä filosofisena perustana on jo useiden vuosisatojen ajan vaikuttanut liberalismi. Liberalismi jakautuu moniin eri suuntauksiin, joiden painopisteet vaihtelevat. Taloudellinen liberalismi yhdistetään taloustieteisiin ja sen oppi-isänä pidetään 1700-luvulla vaikuttanutta Adam Smithiä, jonka pääteos Kansojen varallisuus ilmestyi suomeksi kokonaisuudessaan vasta tämän vuoden keväällä. Suomisen tarkastelun kohteena on vähemmän tunnettu ordoliberalismiksi kutsuttu suuntaus, jonka on nähty vaikuttavan Saksan talouspolitiikan jonkinlaisena taustateoriana.
Ordoliberalismi on lähtöisin ns. Freiburgin koulukunnan ajattelusta 1930-luvulta, joka Suomisen analyysin mukaan pyrki lähestymään markkinoita ja markkinataloutta sellaisina kuin ne aikanaan ilmentyivät Adam Smithin ajattelussa. Freiburgin koulukunnan ajattelun keskiössä on valtion ja markkinoiden välinen suhde, siis tavallaan valtion ja yhteiskunnan taloudellisen elementin välinen suhde. Osana artikkeliaan Suominen myös arvioi uusliberalistisia suuntauksia ja pyrkii osoittamaan niiden markkinoita ja markkinataloutta koskevan tulkinnan yksipuolisuuden. Suominen avaa filosofisesta näkökulmasta käsin myös ordoliberalistisen ajattelun perustana olevaa maailmankuvaa ja ihmiskäsitystä.
Lehden toisessa keskustelupuheenvuorossa on myös kysymys yhteiskuntien vertailusta, tällä kertaa kattavan kansainvälisen tilastoaineiston näkökulmasta. Matti Lindberg esittelee OECD:n toimesta vuonna 2012 kerättyä aikuistutkimusaineistoa, PIAAC (Programme for the International Assessment of Adult Competencies). Hän tuo tekstissään esiin mahdollisuuden käyttää aikuistutkimusaineistoa vertailtaessa aikuisväestön osaamista maittain. Yhtenä mielenkiintoisena esimerkkinä esitellään lukutaitoa koskeva vertailu, joka mahdollistaa myös koulutustasojen välisen maittaisen tarkastelun.
* * *
Yhteiskunta on pitkälti filosofinen luomus, jonka olemassaolo perustuu ajattelumme kautta syntyvään käsitykseen ihmisten vuorovaikutuksen tuottamasta kokonaisuudesta. Filosofia on eri muodoissaan vahvasti läsnä myös monissa lehden artikkeleissa. Vesa Huotarin artikkelissa tarkastelun kohteena on filosofia itse, sen analyyttinen muoto, jonka todetaan olevan kriisissä. Huotari hakee artikkelissaan ratkaisua analyyttisen filosofian tulevaisuudelle erittelemällä kolmea keskeistä analyysin käsitettä: osiksi analysointia, analyysia dekonstruktiona ja kokonaisuudeksi analysointia. Kasvatuksen käsitteen kohteeksi ottaen Huotari päätyy kolmen analyysin käsitteen tuottamaan synteesiin, joka tarjoaa mahdollisuuden moniulotteisen ilmiön moniulotteiseen ymmärtämiseen.
* * *
Yhteiskunnan ikuinen mysteeri on, miksi se toimii ja pysyy koossa suhteellisen hyvin ihmisen arvaamattomuudesta huolimatta. Yksi lähtökohta tähän on tietysti se, että ihminen on rakentanut aikojen saatossa erilaisia järjestelmiä, joiden tehtävänä on yhteiskunnan toimivuuden takaaminen ja ylläpitäminen. Osa näistä järjestelmistä on havaittavissa vain ikään kuin konstruoituina sopimuksina, joita kaikki suurin piirtein noudattavat; osa taas on fyysisiä rakennelmia ja järjestelmiä, kuten infrastruktuuri eri muodoissaan. Aikojen saatossa kehittyneitä järjestelmiä leimaa usein monimutkaisuus ja niihin liittyviä ongelmia nykyajalle ominainen kompleksisuus. Ossi Heinon pohdinnan kohteena on ongelmien luonteen kaksi vastakkaista ominaisuutta: konvergenssi ja divergenssi.
Konvergenttia ongelmaa luonnehtii suppenevuus, ongelma kaventuu kohti oikeaa ratkaisua, kunhan ratkaisun löytämiseen vain panostetaan riittävästi. Divergentti ongelma taas on luonteeltaan laajeneva, mikä tarkoittaa sitä, että ongelmaan perehtyminen viekin yhä etäämmälle oikeasta ratkaisusta. Divergenttejä ongelmia yritetään ratkaista helposti konvergentteina, jolloin riskinä on päätyä ratkaisemaan kokonaan väärää ongelmaa. Heino valottaa tätä tilannetta artikkelissaan ottamalla esimerkin omalta asiantuntemusalueeltaan eli vesihuoltoinfrastruktuurin ikääntymisestä.
Lehden toisessa keskustelupuheenvuorossa kurkistetaan siinäkin yhteiskunnan sisälle. Ilkka Pirttilä pohtii analyyttisesti kansan ja asiantuntijoiden suhdetta yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Aihepiiri on viime aikoina ollut Suomessa paljon keskustelussa niin edellisten hallitusten kuntauudistuspäätöksiä kuin parhaillaan menossa olevaa sote-uudistustakin koskien. Asiantuntijoiden toiminnassa Pirttilä erottaa kolme vaihetta: ongelman tunnistaminen, sen määrittely ja itse ongelman ratkaisu. Päätöksentekoa edellyttävät ongelmat voidaan tunnistaa neljällä eri tavalla: maallikko-, media-, politiikka- tai asiantuntijalähtöisesti. Hyväksi asiantuntija-maallikko –suhteeksi Pirttilä määrittelee optimaalisen tasapainon asiantuntijan ja maallikon välillä siten, että painopiste kallistuu hieman asiantuntijan puolelle.
* * *
Lehden nimi edellyttää päätoimittajan kannanottoa yhteiskunnassa vallitsevaan säästöilmapiiriin, joka kohdistuu erittäin purevalla tavalla yliopistoihin ja tutkimukseen. Tämän syksyn aikana jo useammassa yliopistossa, ammattikorkeakoulussa ja tutkimuslaitoksessa on käynnistetty yt-menettely, jonka tavoitteena on henkilöstön vähentäminen. Hallitus on päättänyt lisäksi jäädyttää yliopistoindeksin vuoteen 2019 saakka. Näiden säästöjen perusteeksi ei ole esitetty kuitenkaan minkäänlaista arviointia niiden tulevaisuusvaikutuksista. Niillä ei varmasti saada maamme taloutta kuntoon, mutta niillä voidaan aiheuttaa korvaamattomia tuhoja yhteiskunnan tulevaisuuden mahdollisuuksille. Suomalaisen tutkimusjärjestelmän rahoitus on kansainvälisesti vertaillen erittäin kilpailukeskeistä. Samalla erityisesti nuorista tutkijoista valtaosa työskentelee lyhyissä, määräaikaisissa sopimussuhteissa. Nyt toteutumassa olevat tutkimukseen kohdistuvat säästötoimenpiteet tekevät tutkimusrahoituksesta entistä kilpaillumpaa. Samalla yt-menettely kohdentuu voimakkaimmin helppoihin päätöksiin eli määräaikaisten palvelussuhteiden päättämiseen. Lyhyissä määräaikaisissa työsuhteissa olevien tutkijoiden keskeisimpiä huolenaiheita ovat rahoituksen epävarmuus ja jatkuva hakeminen sekä lyhyet määräaikaiset työsuhteet. Suunnitellut säästöt uhkaavat globaalin talouden ydintä eli uuden tiedon tuotantojärjestelmää, jonka keskeinen osa yliopistot ovat. Samalla on vaarana, että luodaan menetetty tutkijoiden sukupolvi, kun epävarma akateeminen ura lakkaa kiinnostamasta parhaita kykyjä Suomessa.
Kari Kuoppala
Tampereella 19.11.2015