< Takaisin
Tiedepolitiikka 3/2012
Pääkirjoitus
Design
Tuskin keneltäkään lukijalta on jäänyt huomaamatta, että Helsinki sai statuksekseen vuoden 2012 ajaksi maailman design – pääkaupungin tittelin. Tämä tunnustus viritti Tiedepolitiikka-lehden toimituskunnassa myös keskustelun aiheeseen liittyvän teemanumeron tekemisestä. Mainitun keskustelun tuloksena toimituskunta päätti aiheeseen liittyvän teemanumeron julkaisemisesta. Tuon päätöksen hedelmät ovat nyt luettavissa käsissä olevan lehden sivuilta. Käytännössä lehti koostuu aiheeseen hyvinkin kiinteästi liittyvistä artikkeleista.
Suomihan on tunnettu muotoilustaan ja muotoilijoistaan. Tähän tunnettuisuuteen liittyi vahvasti tietysti myös Helsingin valitseminen maailman muotoilupääkaupungiksi. Arkiajattelussa muotoilusta tulee varmaan mieleen ensimmäisenä käyttö- tai koriste-esineet, joissa on joitain erityispiirteitä, jotka erottavat ne muista vastaavista alan tuotteista. Suomi tunnetaan maailmalla muotoilluista lasituotteistaan ja huonekaluistaan, arkkitehtuurista ja tekstiilialan tuotteista. Tähän arkikäsitykseen muotoilusta liittyy myös sen yhdistäminen käden taitoihin ja taiteeseen. Taloudellisena tuotannonalana muotoilu kytkeytyykin läheisesti käsityöalaan. Ne voidaan yhdessä liittää osaksi kulttuuriin pohjautuvaa luovaa taloutta.
Design ja muotoilu ovat sanoina, termeinä kärsineet jonkinlaisesta inflaatiosta viime aikoina. Tällä tarkoitan sitä, että muotoilua tai designia nähdään kaikessa mahdollisessa jos mahdottomassakin. Sanoja viljellään arkikielessä määrittämättä, mitä niillä tarkoitetaan, saati että niitä käytettäisiin jossakin määrin yhtenevällä tavalla. Muotoilusta puhutaan, kun korjataan jotain vanhaa tai kun annetaan pintakäsittelyllä ”uusi elämä” vaikkapa vanhalle huonekalulle. Muotoilusta puhutaan myös palveluiden kehittämisen tai asiakaslähtöisen suunnittelutoiminnan yhteydessä.
* * *
Muotoilun monimuotoisuus tulee hyvin ilmi myös tämän lehden artikkeleista. Laajassa ja moniulotteisessa artikkelissaan Mirja Kälviäinen erittelee muotoilua viestintänä, joka konkretisoituu kehittämistoiminnan kautta eri yhteyksissä. Hän yhdistää muotoilun toiseen aikamme muotitermiin eli innovaatioajatteluun. Kälviäisen artikkeliin perustuen voidaan sanoa, että on tärkeää eritellä niitä eri konteksteja, joissa muotoilusta puhutaan aivan samalla tavalla kuin on tarpeen miettiä, onko kaikki uudistaminen tai kehittäminen innovaatiotoimintaa. Muotoiluajattelun uusia hyödyntämismuotoja Kälviäinen erittelee erittäin monimuotoisesti ja perusteellisesti tekstissään. Kälviäinen tarkastelee myös muotoiluun liittyvän visualisoinnin merkitystä käyttäjien tarpeiden ja toiveiden paremman huomioon ottamisen välineenä erilaisissa tuotteiden ja palveluiden kehittämishankkeissa. Yhtenä tähän liittyvänä toimintatapana hän nostaa esiin käyttäjien kanssa tehtävän yhteissuunnittelun.
Toinen muotoilun monimuotoisuutta havainnollistava teksti on Helsingin kaupungin tervehdyksen lehdelle toimittaneen Pekka Saurin katsaus niihin toimintoihin, joiden kautta Helsingin kaupungin oma organisaatio kytkeytyy maailman design pääkaupunki -tapahtumiin. Kriittisempi näkökulma muotoilun moniulotteiseen käyttöön terminä löytyy Tuire Ranta-Meyerin kahta muotoilua käsittelevää kirjaa koskevasta arviosta. Hän tuo hyvin esiin sen, miten muotoilu – termin käyttöön liittyy vaara eräänlaisesta keisarin uudet vaatteet – ilmiöstä, jossa muotoiluna puhutaan asioista, joista voisi puhua myös muilla nimillä, kuten palvelujen ihmislähtöisenä suunnitteluna palvelumuotoilun sijaan.
* * *
Muotoiluun liittyy taiteellisena toimintana läheisesti luovuuden käsite. Luovuus puolestaan yhdistää tiedettä ja taidetta. Tätä tematiikkaa lähestyy kirjallisuussitaattien avulla Anne Stenroos omassa artikkelissaan. Lähtien liikkeelle tieteen kehitysvaiheista Stenroos päätyy muotoiluun ja innovaatioihin, joissa taiteellinen luovuus tulee yhä kiinteämmäksi osaksi tuotantotoimintaa. Innovaatioissa taiteen ja tieteen luovuus myös kietoutuvat parhaassa tapauksessa toisiinsa.
Luovuus näkyy myös omalla tavallaan keskeisessä merkityksessä, kun tarkastellaan yrittäjiä, jotka toimivat käsityö- ja muotoilualalla. Marketta Luutonen erittelee kiinnostavassa artikkelissaan käsityö- ja muotoilualan toimialabarometrin tietoihin perustuen muotoiluyrittäjien profiilin eri piirteitä. Alan yrittäjät ovat tyypillisesti moniosaajia, joille muotoilu saattaa olla vain yksi tehtäväalue vaikkapa koulutustehtävien ohella. Tekeminen kuuluu myös heidän toiminnallisen profiilinsa peruspiirteisiin. Yrittäjyys ja yrittäminen ovat heille usein välineitä muotoilutyön tekemiseen ja osittaisen tai pääasiallisen elannon saamiseen.
Mielenkiintoisella tavalla erilainen lähestymistapa muotoiluun tarjoutuu Merianne Nebon ja Mervi Frimanin artikkelissa, jossa kuvataan jalkinealan koulutuksen kehittymistä Suomessa 1880-luvun lopulta lähtien. Koulutus on kehittynyt käsityöläisammattikoulutuksesta ammattikorkeakoulutasoiseksi muotoilukoulutukseksi tarkastellun noin 125 vuoden ajanjakson aikana. Koulutuksen muutoksen taustalla näkyy myös tuotannonalan yleisen kehityksen eri vaiheiden vaikutus koulutuksen kehitykseen. Suomalaisessa muotoilussa koulutuksen merkitystä tulee muutenkin korostaa. Onhan muotoilu ollut keskeinen tekijä myös perustettaessa nykyistä Aalto-yliopistoa, jonka osana toimii ennen itsenäisenä korkeakouluna toiminut Taideteollinen korkeakoulu, joka on perinteikäs muotoilun ylimmän opetuksen opinahjo. Aalto-yliopiston perustamisessa muotoiluosaaminen pyrittiin yhdistämään kiinteästi kaupalliseen ja tekniseen korkeakoulutukseen.
* * *
Haluan lausua lämpimät kiitokseni tämän numeron primus motoreina toimineille Mervi Frimanille ja Marketta Luutoselle. Ilman heidän aktiivista ja asiantuntevaa panostaan tämän lehden kokoaminen ei olisi ollut mahdollista.
Lopuksi toivotan lukijoille mielenkiintoisia lukuhetkiä virkistävällä tavalla erilaisen aihepiirin parissa ja toivotan Teidät suurin joukoin tervetulleiksi 40-vuotisjuhlavuotemme yhteen päätapahtumaan, Edistyksen Päiville, Helsinkiin 19.– 20.10.2012.
Tampereella 3.10.2012
Kari Kuoppala