< Takaisin
Tiedepolitiikka 2/00
Pääkirjoitus
The winner takes it all?
Helsingin kauppakorkeakoulun Center for Knowledge and Innovation Research -yksikkö (CKIR) järjesti toukokuun lopulla HKKK:lla mittavan ja kunnianhimoisen tiedon ja innovaatioiden tutkimuksen konferenssin. Konferenssin intellektuaalisina isähahmoina toimivat professori James G. March Stanfordin yliopistosta sekä Ikujiro Nonaka, joka Hitotsubashin ja Berkeleyn yliopistojen professuurien lisäksi toimii akateemisena johtajana ylösrakennusvaiheessa olevassa CKIR:ssa. Kahden konferenssipäivän aikana kuultiin kymmeniä esitelmiä erityisesti tutkijoilta mutta myös yritysjohtajilta.
Tavoitteena oli kartoittaa tiedon ja innovaatioiden tutkimuksen (knowledge research, knowledge management research) kenttää, luoda yhteistyöverkostoja sekä hahmotella agendaa tälle tutkimusalalle, jonka kehittymistä uusi, tietoperustainen talous motivoi ja vauhdittaa. Yksilöt, yritykset, organisaatiot ja yhteiskunnat pyrkivät menestymään ja ymmärtävät samalla, että menestyäkseen niiden tulee luoda uutta tietoa ja soveltaa älykkäästi olemassaolevaa tietoa. Haaste on valtaisa esimerkiksi monikansallisissa, maantieteellisesti hajautuneissa suuryrityksissä, mutta merkittävä myös yksilöiden ja pienten organisaatioiden todellisuudessa.
James G. March totesi yhteenvedossaan löytäneensä tiedontutkimuksen alalta kolme hallitsevaa lähestymistapaa. Ensimmäinen on visioklusteri, tiedon merkitystä ja funktioita erittelevän tulevaisuusspekulaation tuottaminen. Toinen on teoriavetoinen ja kolmas on havaintovetoinen, empiriaa korostava lähestymistapa. Kaikkia tarvitaan, oli Marchin sanoma, vaikka hän erityisesti korostikin empirian merkitystä. Suuria kysymyksiä, joita tulisi tutkia, March esitti neljä. Mitä ovat tiedon elementit? Missä tieto sijaitsee? Mikä on tiedon struktuuri? Mikä on tiedon dynamiikka? Viimeksi mainitun kysymyksen piiriin kuuluvat muun muassa tiedon siirtämisen ja luomisen teemat.
Monet tutkijat sivusivat esityksissään kokemuksen roolia oppimisen ja innovaatioiden lähteenä. Kieltämättä kokemuksen merkitystä he usein korostivat kokemukseen perustuvan tiedon vaarallisuutta, sillä kokemus voi myös estää innovaatioita. Ikujiro Nonaka kuvasi, kuinka Toyotan Prius -hybridiautoprojektin projektijohtajaksi valittiin tietoisesti henkilö, jolla oli hyvä käsitys koko organisaation resursseista mutta ei aikaisempaa kokemusta projektijohtamisesta. Taustaoletus oli, että jos projektijohtajaksi olisi valittu vastaavissa tehtävissä aikaisemmin menestynyt henkilö, hän ei todennäköisesti olisi kyennyt kehittämään täysin uutta konseptia. – Priusista tuli maailman ensimmäinen ja runsaasti palkittu sarjavalmisteinen hybridiauto.
James G. Marchin mukaan kokemuksen myötä tuudittaudumme helposti petolliseen turvallisuudentunteeseen: ”experience teaches us confidence more than knowledge”. Juuri tämän vuoksi kokemus voi osoittautua myös vaaralliseksi.
Siksi March myös pitää erityisen tärkeänä tasapainoa olemassa olevan tiedon hyödyntämisen (exploitation) ja uuden tiedon hankkimisen (exploration) välillä. Sekin tuli jälleen kerran todettua, että esimerkiksi siinä missä amerikkalaisen kulttuurin ongelma on ollut liiallinen exploitation-aspektin korostaminen, tilanne Euroopassa on päinvastainen.
Kokemustiedon vastapainona Otto Scharmer MIT:stä korosti tulevaisuuden aistimiseen, ennakointiin ja tekemiseen perustuvan oppimisen haastetta uuden talouden yritysten – ja miksei tietoyhteiskunnan yksilöidenkin – keskeisenä oppimishaasteena. Nokian johtaja, tri Mikko Kosonen puhui samasta asiasta nimetessään ajoituksen, nopeuden ja rytmin keskeisiksi kilpailutekijöiksi globaalissa taloudessa. Hän korosti myös selkeän vision merkitystä ”mukavuustekijänä” (comfort factor) ja kompassina niin yksilöille kuin organisaatiollekin kaoottiselta tuntuvassa toimintaympäristössä.
Useammassakin esityksessä käytiin läpi tietotalouden peruslogiikkaa, jonka Soneran Kaj-Erik Relander tiivisti seuraavasti. Jos et ole suuri voittaja, olet todennäköisesti suuri häviäjä. The winner takes it all! Suhteellisen pienet erot suorituskyvyssä ja liiketoimintaosaamisessa tuottavat merkittäviä eroja liikevoitoissa. Sama logiikka pätee periaatteessa myös akateemisen tutkimustiedon markkinoilla ja heijastuu myös tiedontutkimuksen kansainvälisen yhteisön toiminnassa.
Kehittyvällä tiedonalalla tiedetään, että ehkä piankin tutkimuslaitosten, -ryhmien ja tutkijoiden joukosta erotellaan todelliset tekijät ja kuplat puhkeavat, samoin kuin IT-sektorilla on tapahtumassa. Mutta viekö voittaja koko potin?
Lisäarvon tuottamiseen ja tuotteistamisen nopeuteen perustuvassa
tietotaloudessa nopeat ja nokkelat peesaajat saavat usein suuremmat voitot
kuin alkuperäisen keksinnön tehneet, paalupaikalta lähteneet
ajattelijat ja toimijat. Kuten johtamisajattelun ”gurujen guruksi”
kutsuttu Peter Drucker ilmaisi asian Wired-lehden haastattelussa muutama
vuosi sitten:
"Liike-elämässä sen enempää kuin tieteessäkään
pioneereista on harvoin tullut hallitsevia tuottajia tai toimijoita. Menestyksekkäimpiä
innovaattoreita ovat luovat imitaattorit, numero kakkoset."
Hyvä pointti. Mutta mikä oikeastaan on menestyksen mitta?
Järvenpäässä 30.5.2000
Jussi T. Koski