< Takaisin
Tiedepolitiikka 1/2011 Pääkirjoitus Tutkimus ja innovaatiotoiminta yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa
Suomalainen innovaatiojärjestelmä oli joitakin vuosia sitten
maailmalla kovassa huudossa. Kansainvälisiä vierailijoita kulki
maassamme tutustumassa suomalaiseen teknologian ja tutkimuksen edistämispolitiikkaan.
Muutamissa kansainvälisissä korkeakoulututkimuksen konferensseissa
2000-luvun alussa suorastaan punastuin yleisön joukossa, kun joskus
jopa parikin pääalustajaa viittasi Suomeen kansallisen innovaatiojärjestelmän
huippuesimerkkimaana. Suomalaiselle mentaliteetille ominainen vähättelyn
tarve pyrki esiin ja siksi melkein hävetti. Puhujalla täytyy
olla väärä käsitys tai virheelliset faktatiedot, emmehän
me nyt voi noin hyviä olla. Monien mielestä siis olimme. * * * Innovaatiojärjestelmää tarkastellut arviointiryhmä nosti esiin yhden suomalaisen korkeakoulupolitiikan ikuisuuskysymyksen eli opiskelijoiden kansainvälisesti vertaillen pitkät valmistumisajat. Vuoden 2010 sosiologipäivillä Jyväskylässä Sakari Ahola sivusi teemaa siihen liittyvän ylioppilassumaa koskevan ongelmanasettelun näkökulmasta antaen esitykselleen osuvan otsikon ”Me tulemme taas…”. Valmistumisaikojen pituuden arvioiminen ja siihen vaikuttavat tekijät muodostavat moniulotteisen ja erittäin vaikeaselkoisen syyja seuraussuhteiden verkoston, jonka kansainvälinen vertaaminen on melko mahdotonta. Tähän kiehtovaan ongelmakimppuun tämän lehden sivuilla tuo oman panoksensa aiheesta väitöskirjankin tehnyt Satu Merenluoto. Hän on tarkastellut artikkelissaan sekä aiheen ympärillä käytyä poliittista keskustelua, että erilaisia tekijöitä, joilla on käytännön merkitystä valmistumisaikoihin empiiristen havaintojen perusteella. Yksi havainto vahvistaa sanontaa ”hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Nopeasti valmistuneilla kun opintojaan koskevat suunnitelmat ovat pitkäulotteisempia kuin hitaammin valmistuvilla. Kuten edellä totesin, kansainvälinen arviointiryhmä kiinnitti huomiota tutkimuksen rahoitusmekanismeihin ja tutkijanuraan. Näihin aiheisiin painottuu myös Johanna Hakalan artikkeli, jossa arvioidaan tutkimuksen rahoitusmekanismeja erityisesti nuorten tutkijoiden näkökulmasta. Hakala kiinnittää huomiota tutkijoiden työsuhteiden lyhytkestoisuuteen ja projektipohjaisen kilpaillun rahoitusjärjestelmän vaikutuksiin tutkimustyön edellytysten kannalta.Suomen Akatemian raportissa Suomen tieteen tila ja taso vuodelta 2009, kiinnitetään huomiota suomalaisen tutkimuksen kansainvälisen näkyvyyden heikkenemiseen. Tutkimusrahoituksen lyhytjännitteisyys ja siihen liittyvä nuorten tutkijoiden uran epämääräisyys nostetaan esiin myös Akatemian raportissa, jossa todetaan esimerkiksi tehtyjen tutkimustyövuosien määrän vähentyminen viime vuosina. Tätä selitetään juuri tutkijoiden lyhytkestoisilla määrä- ja osa-aikaisilla työsuhteilla. * * * Lehden tämän numeron kaksi muutakin artikkelia liittyvät kansallisen innovaatiojärjestelmämme toimintaan hyvin kiinteästi. Ari-Veikko Anttiroiko ja Ulriika Leponiemi ovat ottaneet kohteekseen ns. allianssiyliopistojen eli Tampereen ja Jyväskylän yliopistoyksiköiden innovaatiopalvelut. Yliopistojen innovaatio- ja tutkimuspalveluyksiköt ovat yksi ilmentymä yliopistojen muutoksesta, jota on kansainvälisessä keskustelussa kuvattu yrittäjämäisen yliopiston käsitteellä.Yrittäjämäisen yliopiston muotoutumiseen liittyvää teoreettista keskustelua on käyty monista eri lähtökohdista. Yhtenä kehityksen ilmentymänä on pidetty uuden tyyppisten hallinnollisten tehtävien kehittymistä yliopisto-organisaation sisällä. Erityisesti tähän kehitykseen on kiinnitetty huomiota akateemisen kapitalismin nimellä kulkevan tutkimussuunnan piirissä. Innovaatiojärjestelmämme ja siihen liittyen tutkimusrahoituksen hajanaisuus ja jatkuva muutos osoittautuvat myös tutkimus- ja innovaatiopalveluyksiköiden toimintaa hankaloittavaksi tekijäksi. Toisaalta voisi nähdä, että rahoituskentän moninaistuminen ja siihen liittyvät juridiset ja taloudellisen raportoinnin monimutkaiset vaatimukset ovat olleet yksi tekijä palvelujen kehittymisessä yliopistoihin Suomessa. Innovaatiopalvelut voidaan liittää myös yliopistojen ns. kolmannen tehtävän hoitamiseen eli yliopistojen ja ympäröivän yhteiskunnan välisten yhteyksien hoitamiseen. Toimintamuoto on yliopistoissa verraten uusi ja varsinaisia yksiköitä on perustettu vasta 1990-luvun laman jälkeisenä aikana. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on uusi alue myös ammattikorkeakoulujen toiminnassa. Toiminnan organisointia erityisesti johtamisen näkökulmasta tarkastelee artikkelissaan Vuokko Kohtamäki. Artikkelissa nousee keskeiseksi kysymys ammattikorkeakoulujen strategisesta johtamisesta ja TKI-toiminnan asemasta strategisessa johtamisessa. Kansainvälinen arviointiryhmä korosti raporttinsa suosituksissa ammattikorkeakoulujen merkitystä nimenomaan alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä. * * * Suomen innovaatiotoimintaa arvioinut kansainvälinen ryhmä kiinnitti huomiota kansainvälisyyden alhaiseen tasoon yhtenä suomalaisen järjestelmän ongelmakohtana. Kansainvälisyyteen liitetään usein myös kielen merkitys keskeisenä välineenä. Suomalaisessa korkeakoulupolitiikassa kieli on kytketty myös rahoituksen kriteereihin julkaisuista saatavien rahoituksen perustana olevien pisteiden laskemisessa. Tämä on johtanut siihen, että tuloksellisuuden arvioinnin näkökulmasta julkaisujen arvoa nostaa niiden julkaiseminen englannin kielellä. Samalla suomenkielinen tieteellinen julkaiseminen on erityisesti joillain tieteenaloilla joutunut jo lähes uhanalaisen luonnonvaran asemaan. Tähän suomen kielen asemaan liittyvään kehitykseen kiinnitettiin huomiota Tutkaksen järjestämässä seminaarissa viime vuoden lopulla. Seminaarin mielenkiintoisista tuloksista lehden loppupuolella raportoi tarkemmin Taina Saarinen. Kysymys suomenkielisestä julkaisemisesta liittyy laajemmin näissä pääkirjoituksissa aiemmin sivuamaani teemaan avoimesta julkaisuperiaatteesta ja sen vaikutuksista suomenkielisten aikakauslehtien tulevaisuuteen, siis myös Tiedepolitiikka-lehden tulevaisuuteen. Lehden lopussa on myös Marja Mutasen ajatuksia herättävä puheenvuoro yliopiston ja yhteiskunnan laajemman muuttumisen heijastumisesta yliopistoissa tehtävään arkityöhön, erityisesti opetukseen. Puheenvuorossa kuvataan hyvin yhteiskunnallisen muutoksen heijastumista arkisiin työkäytäntöihin. Samoin tulee esiin se hektinen muutostahti, joka on leimannut yliopistoja parin viimeisen vuosikymmenen aikana. Toisaalta artikkelista nousee positiivisesti esiin myös akateemisen opetustyön keskeinen sisältö ja siihen liittyvä usko kykyyn selvitä vastaan tulevista ongelmista. Tähän on hyvä päättää myös tämä pääkirjoitus ja toivottaa lukijoille kiinnostavia lukuhetkiä lehden parissa vuonna 2011. Tampereella 17.03.2011 Kari Kuoppala
|