Tiedepolitiikka 1/09
Pääkirjoitus
Yksilö ja yhteisön
vastuu
Edistyksellisen tiedeliiton valitsema teema Edistyksen Päiville oli yhteisön merkitykseen liittyvä. Edellisessä lehdessä julkaistiin pääosa teemaa monipuolisesti käsittelevistä päivien alustuksista. Edistyksen Päivien viime vuosien käytännön tapaan yksi alustajista oli ulkomaalainen ja tällä kertaa hän oli naapurimaastamme Virosta tullut professori Dagmar Kutsar. Hän käsitteli yhtä keskeisimmistä yhteisömuodoista tänäkin päivänä eli perhettä, ja pohti alustuksessaan eurooppalaiseen vertailuun liittyen perheen aseman muutoksia ja niiden vaikutusta sosiaalipolitiikkaan erityisesti Virossa. Perherakenteen voimakas muutos ja erilaisten ydinperheen muotojen yleistyminen ovat myös virolaista kehitystä leimaavia piirteitä.
Viron historiahan on paljonkin viime aikoina herättänyt keskustelua
myös meillä Suomessa erityisesti Finlandia-palkitun Sofi Oksasen ja
myös toisen virolaisen naiskirjailijan Imbi Pajun kirjojen ansiosta. Eteläisessä naapurimaassamme
käydään avointa keskustelua maan historian kipeistä käännepisteistä,
ajasta miehitysvallan alaisuudessa, siihen johtaneista historian vaiheista ja
tähän liittyen myös venäläisväestön asemasta
Nyky-Virossa. Useat tahot toivovat samanlaista keskustelua historian kipupisteistä myös
Suomessa.
Yhteisön merkityksen pohtiminen sai ennakoimattomalla tavalla ajankohtaisuutta
syksyllä tapahtuneiden Kauhajoen koulusurmien kautta. Tässä lehdessä aihetta
lähestyvät Aki-Mauri Huhtinen ja Matti Keinänen pohtimalla
kysymystä nuorten miesten syrjäytymisestä yhteiskunnassamme. Heidän
artikkelinsa on mielenkiintoinen lähestyessään teemaa armeijan
merkityksen näkökulmasta. Kirjoittajat pohtivat armeijan roolia mieheksi
kasvamisen kannalta. Viime aikoinahan on Jokelan ja Kauhajoen tapahtumien pohjalta
kiinnitetty erityistä huomiota nuorten miesten syrjäytymiseen yhteiskunnasta.
Huhtinen ja Keinänen esittävät artikkelissaan uuden näkökulman
armeijan rooliin poikien kasvattamisessa miehiksi ja rakentavat tältä pohjalta
esityksen armeijan uudesta kasvattavasta roolista, joka alkaisi jo kouluvaiheessa.
Näkökulma kytkeytyy myös Dagmar Kutsarin artikkelissaan esiin
nostamaan perherakenteen muutokseen erityisesti yksinhuoltajaperheiden usein
poikien kannalta naiskeskeisestä kasvuympäristöstä.
Tätä samaa aihepiiriä sivuaa myös lehdessä julkaistava K.
Mikael Nykäsen keskustelupuheenvuoro Suomen mielenterveyspalvelujen
kehittämismahdollisuuksista.
***
Aapo Riihimäki lähestyy filosofisesta näkökulmasta naisen asemaa talouskeskeisessä yhteiskunnassamme ja toteaa, että nainen on taloudellisen vallan jakautumisen kautta jäänyt miehelle alisteiseen asemaan yhteiskuntakehityksen eri vaiheiden kuluessa. Riihimäki näkee yhteiskunnan tasa-arvoistamisen yhtenä ulottuvuutena tuotannon ja kulutuksen suhteen muuttumisen ja siihen liittyvän muutoksen sukupuolten välisissä suhteissa. Samalla hän pyrkii korostamaan naiseutta erilaisuutena miehiseen talouden ylivaltaan perustuvaan yhteiskuntajärjestykseen nähden.
Lehden toinen filosofispainotteinen artikkeli on emeritusprofessori Pekka Pihlannon holistiseen ihmiskuvaan pohjautuva analyysi ihmisestä ja unesta. Holistisen ihmiskäsityksensä Pihlanto pohjaa filosofi Lauri Rauhalan kolmiulotteiseen holistiseen näkemykseen. Rauhala liittää ihmiseen kolme olemassaolon ulottuvuutta: tajunnallisuuden, situationaalisuuden ja kehollisuuden. Holistinen ihmiskäsitys antaa välineet arvioida ihmistä kaikissa mahdollisissa eri tilanteissa näiden kolmen ulottuvuuden pohjalta. Ehkä epämääräisin Rauhalan ulottuvuuksista, situationaalisuus, viittaa ihmisen erilaisiin suhteisiin niin fyysiseen, sosiaaliseen kuin henkiseen todellisuuteen liittyviin tekijöihin. Tällä ulottuvuudella voisi edellä viitattuihin nuorten miesten syrjäytymiseen liittyviin tekijöihin saada uudenlaista syvyyttä. Voisi kysyä, onko nuorten miesten situationaalisuus yhteiskunnassamme muuttunut merkittävällä tavalla sosiaalisen ja henkisen, miksei fyysisenkin todellisuuden kannalta. Onko miehisyyden epämääräisyys yhdessä internetin virtuaalimaailman kanssa merkittävä muutoksen alue poikien ja nuorten miesten situationaalisuudessa?
***
Yksi yhteiskuntamme merkittävä yhteisö, joka on viimeisten parin vuosikymmenen aikana ollut jatkuvan muutoksen kourissa, on yliopistolaitos. Viimeisimpänä mullistuksena on uusi yliopistolaki, joka kaikessa epämääräisyydessään on saanut opiskelijat ja yliopistoväen aina mielenosoituksiin saakka liikkeelle yhteisönsä arvojen puolustamiseksi. Lain sinällään positiivinen lähtökohta on yliopistojen taloudellisen autonomian lisääminen siirtämällä ne pois nykyisestä asemasta valtion tilivirastoina. Pelkona yliopistoissa vain on tämänkin tavoitteen osalta, että käy kuten edellisen laman yhteydessä tulosjohtamisuudistuksen kanssa, että yliopistojen lisääntynyt valta on valtaa leikata ja supistaa omaa toimintaa parhaaksi katsotulla tavalla.
Yliopistolakiin sisältyy myös muita kriittisiä kysymyksiä niin henkilöstön asemaa ajatellen kuin myös tieteen vapautta ja yliopistojen autonomiaa koskien. Näitä ovat palvelussuhteiden muuttaminen virkasuhteista työsuhteiksi, opetusministeriön valta päättää riitatapauksissa yksin yliopiston määrällisistä ja laadullisista tavoitteista ja yliopiston ylimmän päättävän elimen, hallituksen kokoonpano.
Taloudellisen laman aikana voi ehdotusta yliopiston hallituksen kokoonpanosta pohtia monelta kannalta. Lakiehdotushan lähtee siitä, että enemmistö hallituksen jäsenistä on yliopiston ulkopuolisia henkilöitä. Asiaa voisi pitää hyvänä ulkopuolisen rahoituksen saamiseksi yliopistoihin. Yliopistonhan tulee myös palvella ympäröivää yhteiskuntaa, joten ulkopuolinen edustus on sitä kautta perusteltua tarjoten mahdollisuuden asiakasnäkökulman välittämiseen yliopistoon. Paljon on tässä yhteydessä puhuttu talouselämän edustuksesta yliopiston ylimmässä päättävässä elimessä. Näin laman aikana voisi sarkastisesti kysyä, miten sieltä tuleva asiantuntemus palvelee yliopistoja, kun se asiantuntemus ei näytä toimivan omallakaan sektorilla eli taloudessa ja sen pyörittämisessä. Voisin myös yhtyä Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan dekaanin Matti Niemivuon näkemykseen, (Acatiimi 2/2009) että kirkon asioista eivät ole päättämässä kirkkoon kuulumattomat tai saamelaiskäräjillä enemmistöä eivät muodosta ei-saamelaiset poromiehet. En usko, että Suomen vallanpitäjätkään haluavat EU:n päätöksissä antaa enemmistövaltaa vaikkapa Vladimir Putinin ja Barack Obaman esikuntien haltuun. Miksi näin sitten pitää menetellä yliopistoissa?
Tässä lehdessä korkeakoulupolitiikan mullistuksia tarkastelevat Taina Saarinen sekä Irina Lahti ja Sakari Ahola artikkeleissaan. Taina Saarinen jäsentää laadun tulemista korkeakoulupolitiikan keskustelun ytimeen. Hän lähestyy aihetta laatua koskevan kielen näkökulmasta ja jäsentää laadun erilaisia ulottuvuuksia tältä pohjalta. Irina Lahti ja Sakari Ahola puolestaan tekevät arviota Bolognan prosessin seurauksista suomalaisten opiskelijoiden opintojen kulkuun. Bolognan prosessin yksi keskeisistä vaikutuksista Suomessakin oli kandidaatin tutkintojen ottaminen alempina yliopistotutkintoina käyttöön kaikilla koulutusaloilla. Tällä toivottiin voitavan nopeuttaa opiskelua ja vähentää keskeyttämistä. Selvityksen perusteella käytännön vaikutukset näyttävät melko vähäisiltä eikä ainakaan ylevämpiä opintojen monipuolistumiseen liittyviä tavoitteita ole saavutettu. Bolognan prosessi kuvastaa yleisemminkin korkeakoulupolitiikan kehitystä, jossa kansainväliset virtaukset otetaan käyttöön melko itsestään selvinä reformeina kyseenalaistamatta niiden soveltuvuutta ja tarpeellisuutta. Sama ilmenee myös Saarisen laatua koskevista analyyseistä.
Vaasassa 27.3.2009
Kari Kuoppala