Tiedepolitiikka 1/07
Pääkirjoitus
Tiedepolitiikka, teknologia ja valta
Yhteiskunnille annetaan erilaisia niiden kehitysvaihetta ja ominaispiirteitä kuvaavia nimityksiä, kuten tietoyhteiskunta tai palveluyhteiskunta. Hallinnon tutkijana puhuisin mielelläni nyky-yhteiskunnastamme organisaatioyhteiskuntana. Erilaiset leimat ja nimikkeet korostavat kukin jotain keskeisenä pitämäänsä yhteiskunnan ominaisuutta. Tietoyhteiskunta tuo esiin työn luonteen muuttumisen yhä tietokeskeisemmäksi. Tiedon hallinta, käsittely ja muokkaaminen ovat keskeisiä asioita mitä erilaisimmissa työtehtävissä. Palveluyhteiskunnassa korostuu elinkeinorakenteen muuttuminen sellaiseksi, että yhä merkittävämpi osa yhteiskunnan työtä tekevistä jäsenistä saa toimeentulonsa palveluja tuottamalla. Organisaatioyhteiskunta korostaa elinympäristömme organisaatiokeskeisyyttä. Ainoastaan intiimi perhepiirissä tapahtuva tai muuten kahdenkeskinen ihmisten välinen kanssakäyminen tapahtuu ilman minkään organisaation välittävää vaikutusta. Synnymme, käymme koulumme, teemme työmme ja käytämme vapaa-aikamme ja viimein kuolemme erilaisten organisaatioiden luodessa puitteet lähes kaikelle sille, mitä elämässämme sen eri vaiheissa tapahtuu.
***
Tietoyhteiskunnassa siis korostuu tiedon merkitys osana yhteiskunnassa tehtävää työtä. Tiedon keskeinen merkitys puolestaan tekee tiedon tuottamisesta tärkeän ja yhteiskuntaa hallitsevan tehtävän. Kehityksen kannalta uuden tiedon tuottaminen voidaan nähdä aina erityisen tärkeänä. Uuden tiedon tuottaminen puolestaan on ollut tieteen ja tutkimuksen ja siis tähänastisessa yhteiskunnassa ennen kaikkea yliopistoissa tehtävän työn tärkein ominaisuus. Yli kolmekymmentä vuotta sitten ilmestyneessä toimitetussa teoksessa ”Tiedepolitiikka ja tutkijan vastuu” todetaan kirjan takakannessa, että ”tiedepolitiikka on ollut viime aikoina suomalaisen yhteiskunnan kuumia keskustelunaiheita”. Näin voitaneen varmasti sanoa tilanteen olevan myös tänä päivänä. Tämän keskustelun toivoisin päätoimittajana myös tuovan väriä ja elämää käsillä olevan lehden sivuille nyt ja jatkossa. Tähän liittyen siteeraamani teoksen takakannen teksti on yhä edelleen ajankohtainen: ”Tiedepolitiikka on kaikkien asia.” Näin toivoisin myös toimittamani lehden olevan. Takakannen teksti päättyy kahteen virkkeeseen, jotka nekin pitävät edelleen paikkansa: ”Tutkijainyhteisön asiana on vaalia tutkimuksen riippumattomuutta. Sekä tiedepolitiikka että tutkijoiden pyrkimykset voivat menestyä vain, jos tieteellisen työn yhteiskunnalliset edellytykset ja seuraamukset tunnetaan ja saatetaan kiihkottoman analyysin alaisiksi.”
***
Viimeaikaista keskustelua seuratessa tuntuu, että olisi yhä edelleen
tarpeen tehdä tunnetuksi tieteellisen työn yhteiskunnallisia
edellytyksiä ja seuraamuksia. Yliopistolaitoksessa työskentelevänä viimeisten
vuosien aikana käyty tiedepoliittinen keskustelu on välillä tuntunut
toisten asialta. Painavia lausumia suomalaisen tiedepolitiikan ja yliopistolaitoksen
tulevaisuuden kehittämistarpeista on esitetty sen ulkopuolelta ilman,
että niiden taustalla olisi riittävä tuntemus tieteellisen
työn yhteiskunnallisista edellytyksistä. On ainakin jossain
määrin ristiriitaista, että samaan aikaan kun erityisesti
elinkeinoelämän edustajat tarkastelevat suomalaista yliopistolaitosta
kriisiytyneenä järjestelmänä, törmää kansainvälisissä korkeakoulututkimuksen
konferensseissa ulkomaalaisten asiantuntijoiden pääalustuspuheenvuoroihin,
joissa suomalaista tutkimusta ja tiedepoliittista järjestelmää pidetään
esimerkillisenä. En suinkaan tarkoita, että olisi syytä lopettaa
kriittiset puheenvuorot ja hymistellä tyytyväisyyttä tekemättä mitään
tiedepoliittisia uudistuksia. Korkeakoulututkijana olen kuitenkin kriittinen
ajatukselle, että Suomeen voitaisiin rakenteellisin ratkaisuin
luoda hetkessä kansainvälinen huippuyliopisto, joka jossain
yliopistojen rankinglistassa saavuttaa kärkiaseman. Korkeakoulutukseen
käytettävien resurssien voimakas uudelleen allokointi tältä pohjalta
tuntuu perin arveluttavalta eikä nojaa tieteellisen työn yhteiskunnallisten
edellytysten riittävään tuntemukseen.
***
Yksi nykyistä yhteiskuntaamme voimakkaasti leimaava piirre on myös tekniikan keskeinen merkitys arkielämässämme. Teknologian merkityksen korostuminen kytkeytyy myös tietoyhteiskunnan kehitykseen. Voidaan siis puhua teknisen tiedon merkityksen lisääntymisestä arkielämässämme. Isoäitini eli aikanaan yli 90-vuotiaaksi. Mietin joskus hänen viimeisinä elinvuosinaan, miten valtavan teknisen kehityksen hän oli elinaikanaan kokenut. Isoäitini oli syntynyt 1800-luvun viimeisenä vuotena. Hyvin vähän kouluja käyneenä hän eli viimeiset vuotensa television, jääkaapin ja pakastimen hallitessa jokapäiväistä arkea ja kaukosäädinten valtakunnan tehdessä tuloaan joka kodin olohuoneisiin. Hän oli kokenut radion mullistavan merkityksen tiedonvälityksessä ja sähköllä toimivien laitteiden arkea helpottavan vaikutuksen. Noiden hyppäysten rinnalla uusi kännykkäsukupolvi tuntuu edelliseen verrattuna vähemmän jokapäiväistä elämää mullistavalta. Joka tapauksessa teknologinen kehitys on viimeisen sadan vuoden aikana ollut arkielämän tasolla mullistava.
Ansio teknisen kehityksen nopeudesta kuuluu tietysti insinööritieteiden ja luonnontieteiden edustajille. Heidän tuottamansa uuden tiedon ansiosta jokapäiväinen elämämme on totaalisesti toisenlaista monessa suhteessa verrattuna sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Tekniikan hallitseminen on monessa suhteessa myös vallan käyttöä. Erityisesti tietotekniikan hallinnan yhteydessä on puhuttu siitä, että sitä hallitsemattomasta väestön osasta tulee helposti uusi syrjäytyneiden joukko yhteiskuntaan. Jos ei hallitse riittävästi tietotekniikkaa, on vaarassa jäädä yhteiskunnan palvelujärjestelmän ulkopuolelle osittain. Tiedonsaanti ja yhteydenpito jopa viranomaisten kanssa on nykyään yhä enenevässä määrin riippuvaista tietotekniikan riittävästä hallinnasta.
Edellä kuvatuista arkielämän vaikutuksista johtuen erityisesti on perusteltua, että tekniikkaan ja sen vaikutuksiin liittyvää tutkimusta tehdään myös ihmistieteiden piirissä. Humanistinen ja yhteiskuntatieteellinen tutkimus kykenee valottamaan tekniikan vaikutuksia yhteiskuntarakenteisiimme. Sen avulla tekniikan merkitys arkielämässä saa muitakin ulottuvuuksia kuin kaukosäätimen ergonominen muotoilu ja mahdollisimman optimaalinen koko. Ihmistieteellinen teknologian tutkimus voidaan jaotella monella tavalla. Tämän lehden ensimmäisen numeron kokoamisessa olen jakanut artikkeleita kolmella eri kriteerillä. Teknologiaa ja sen valtaan liittyviä ulottuvuuksia voidaan ihmistieteissä lähestyä ensinnäkin filosofisesta ja käsiteanalyyttisestä näkökulmasta ilman että korostetaan jonkin tietyn empiirisen kohteen erityispiirteitä. Tekniikan ympärille muodostuu myös erilaisia yhteiskunnallisia rakenteita ja sitä hallitaan ja käytetään yhteiskunnan erilaisissa järjestelmissä omalla niille ominaisella tavalla. Käyttöympäristö rakenteineen ja mekanismeineen muodostaa teknologiaan perustuvalle vallankäytölle erilaisia konteksteja yhteiskunnan eri sektoreilla. Jokaisen ihmisen arkielämään kiinteimmin kytkeytyy sellainen teknologian ihmistieteellinen tutkimus, jossa analysoidaan tekniikan ilmentymistä ja vaikutuksia ihmisyksilöiden toimintaan ja käyttäytymiseen. Näitä teknologiaan ja valtaan liittyviä kysymyksiä käsitellään tämän lehden sivuilla olevissa artikkeleissa.
***
Lopuksi haluan kiittää Tiedepolitiikka -lehteä ansiokkaasti viime vuodet toimittaneita päätoimittaja Laura Kolbea ja toimitussihteeri Katriina Järvistä. He muodostavat vahvan lenkin Tiedepolitiikka -lehteä toimittaneiden henkilöiden ketjussa. Heidän ansiostaan lehti on jatkanut monipuolista tieteen, tutkimuksen ja yhteiskunnan välisen suhteen käsittelyä ja jäsentämistä. Pyrin yhdessä toimitussihteerinä kanssani aloittaneen Hanna Ekmanin kanssa jatkamaan lehden pitkää ja ansiokasta linjaa.
Vaasassa perjantaina 13. huhtikuuta 2007
Kari Kuoppala
päätoimittaja