< Takaisin
Tiedepolitiikka 1/00
Pääkirjoitus
Tunnustakaamme, luopukaamme
Osallistuin kuluvan vuoden huhtikuussa asiantuntijana TV 1:n tietotekniikkaohjelmaan @2000+. Interaktiivisessa ohjelmassa kysyttiin, miten päästä pois kun tietoyhteiskunnan informaatiotulva pakottaa meidät lähes tauottomaan ja katkeamattomaan informaation käsittelyyn niin työssä kuin vapaa-aikanammekin. Ohjelmaan liittyvillä Internet-sivuilla kuka tahansa saattoi vastata aiheeseen liittyvään kyselyyn, jonka keskeisiä tuloksia pysähdyn seuraavassa vielä kerran pohtimaan.
Ns. mielipideimuri-kyselyyn vastasi kaikkiaan 553 henkilöä, joista miehiä 70 %. Vastanneista puolet oli iältään 20–39-vuotiaita. Ammattiaseman mukaan eritellen 28 % vastanneista oli koululaisia tai opiskelijoita ja 35 % ylempiä toimihenkilöitä tai johtavassa asemassa toimivia. Työntekijöiden, alempien toimihenkilöiden ja eläkeläisten yhteenlaskettu osuus jäi 33 %:iin. Tietoyhteiskunta (ohjelman katsojakunta) näyttäytyi siis odotetusti miesten, nuorten aikuisten ja hyvinkoulutettujen kenttänä. Vastaajista lähes kaksikolmasosaa luonnehti omaa työtään joko suorittavaksi (24 %) tai luovaksi (39 %) informaatiointensiiviseksi työksi. Kyseessä oli siis kaikkiaan varsin mielenkiintoinen otos tietotyöläisiä ja heidän mielipiteitään.
Kyselyssä tiedusteltiin, kumpi vaihtoehto vastaajan mielestä toteutuu lähimmän kymmenen vuoden kuluessa: a) informaatiomäärän kasvu tekee todellisuudenkuvastamme jäsentyneemmän ja realistisemman ja parantaa toimintakykyisyyttämme, vai b) informaatiomäärän kasvu saa meidät kadottamaan todellisuuden tajumme, passivoi meitä ja heikentää toimintakykyisyyttämme? Koko otoksessa optimistinen a-vaihtoehto sai 48 % kannatuksen pessimistisemmän b-vaihtoehdon yltäessä 51 % kannatukseen. Naiset olivat odotetusti miehiä pessimistisempiä (kriittisempiä? tervejärkisempiä?): a-vaihtoehto sai heillä 41 % ja b-vaihtoehto 57 % kannatuksen.
Sama kysymys esitettiin opetusministeriön tilaamassa Sivistyksen tulevaisuusbarometri 1997 -tutkimuksessa (julkaistiin syksyllä 97) otokselle eduskunnan sivistys- ja tulevaisuusvaliokunnan jäseniä, korkeakoulujen professoreita ja tutkijoita sekä yritysten ja julkishallinnon johto- ja kehittämistehtävissä toimivia henkilöitä. Tulos oli suunnaltaan tuolloinkin sama: pessimistisempi skenaario oli voitolla.
@2000+ ohjelman mielipideimurissa kysyttiin myös, mitkä asiat
vastaaja kokee olennaisimmiksi infoähkyn ehkäisemisessä
omalla kohdallaan. Teknologista ratkaisua eli tehokasta tiedonhallintaa
tietokoneiden avulla tähdensi vain 9 % vastanneista. Informaation
hankkimiseen ja jalostamiseen käytettävän ajan lisäämiseen
uskoi vain 5 %. Sen sijaan kokonaisvaltaiset, oppimiseen ja elämänhallintaan
laajasti liittyvät ratkaisut saivat runsaasti kannatusta. Olennaiseksi
nähtiin omien informaatiotarpeiden tarkka määrittely ja
vain tarpeidenmukaisen informaation hankkiminen (30 %), oman rajallisuuden
tunnustaminen ja loputtoman tehokkuuden ihanteesta luopuminen (35 %),
sekä informaatiosta vapaan ajan ja tilan varaaminen itselle säännöllisesti
(21 %).
On mielenkiintoista, että loputtoman tehokkuuden ihanteesta luopuminen
osoittautui ykkösstrategiaksi tänä loputtoman tehokkuuden
ihannetta palvovana aikana.
Vastaajien mielestä informaatio- ja kommunikaatioteknologian ja ihmisen suhde ei tällä hetkellä ole aivan ongelmaton. 55 %:n mielestä tätä suhdetta ohjaa periaate, jonka mukaan teknologia on ihmisen palveluksessa. Kuitenkin peräti 44 % näki “ihminen teknologian palveluksessa” -periaatteen olevan hallitseva. Tämän vahvan vähemmistön mielestä hyvästä rengistä on tullut huono isäntä.
Lopuksi kysyttiin, että jos vastaaja saisi valita Suomelle kansallisen vision lähivuosikymmeneksi, minkä termin hän valitsisi kuvaamaan tuota visiota. Esitetyistä vaihtoehdoista ylivoimaisesti eniten kannatusta sai elämänlaadun yhteiskunta (36 %, miehillä 31 %, naisilla peräti 47 %). Tietoyhteiskunta ylsi vain 6 % kannatukseen. Siis jäähyväiset tietoyhteiskunnalle?
Kun viime lokakuussa tämän lehden julkaisija järjesti Edistyksen Päivät 99 -tapahtuman otsikolla Jäähyväiset tietoyhteiskunnalle, otsikointi herätti monissa hämmennystä. Mutta edellisten prosenttien valossa ja Edistyksen Päivillä mukanaolleena sallittakoon tarkentava selitys: kyse ei ollut teknologiavihamielisyydestä vaan sellaisesta inhimillisten arvojen ja tarpeiden hierarkian pohtimisesta, jolle tietoyhteiskunnassa tuntuu jäävän aivan liian vähän aikaa.
Tällaiselle pohdinnalle myös Tiedepolitiikka-lehti tarjoaa foorumin. Otamme jatkossakin mielellämme vastaan aiheeseen liittyviä kirjoituksia.
Järvenpäässä 12.5.2000
Jussi T. Koski