Edistyksellinen
tiedeliitto ry

PL 344
(Eerikinkatu 28, 5.krs)
00101 HELSINKI

Puh. 040 728 3893
Fax 09-7512 0211

E-mail:
toimisto@tiedeliitto.net

tiedepolitiikka@tiedeliitto.net

 

< Takaisin

 

Tiedepolitiikka 3/2016

Pääkirjoitus

Korkeakoulututkimus Suomessa– Mitä tutkitaan?

 

Tämä teemanumero toteuttaa erinomaisesti yhden Tiedepolitiikka-lehden toimituspoliittisen tavoitteen, joka on tarjota nuorille tutkijoille julkaisufoorumi. Toisesta toimintaperiaatteestamme olen edellisen perusteella tinkinyt, eli kirjoittajille on annettu mahdollisuus kirjoittaa kotimaisten kielten lisäksi myös englanniksi. Se on tarpeen nuorten tutkijoiden urakehityksen tukemisen näkökulmasta. Tarjoamme näin nuorille korkeakoulututkijoille tilaa julkaista tekstinsä sopivalla forumilla. Pidän kuitenkin tärkeänä, että jokainen tutkija kykenee ja myös haluaa välittää tuottamaansa uutta tietoa myös äidinkielillämme, joista kulttuurimme ja osaamisemme kumpuaa. Artikkelit on esitelty toimituskunnan laatimassa pääkirjoituksen osassa, jonka lopussa on myös pähkinänkuoressa tietoa julkaisun kokoamisen takana olevasta Korkeakoulututkimuksen seurasta.

* * *

Korkeakoulututkimus on ollut viime vuosikymmeninä varsin vireää Suomessa. Tähän on syynä ollut sosiaalinen tilaus, koska korkeakoululaitostamme on uudistettu voimakkaammin kuin ehkä koskaan aikaisemmin: ammattikorkeakoulujen perustaminen, yliopistolain lukuisat uudistukset sekä korkeakoululaitoksen ohjauksen, rahoituksen ja sääntelyn muutokset osana valtionhallinnon ohjauksen suuria muutoksia 90-luvulta lähtien. Osaltaan korkeakoulututkimuksen kehitykseen vaikuttivat myös silloisen opetusministeriön satsaukset korkeakoulutuksen tutkimukseen. Tutkijoita kuultiin, tutkimuksesta keskusteltiin ja uusia tutkimuksen haasteita myös ideoitiin yhdessä. Suomessa hyvät edellytykset korkeakoulututkimukselle on osaltaan tarjonnut myös laadukas tilastointi (KOTA-tietokanta) ja muun tutkimusmateriaalin hyvä saatavuus korkeakoulujen toiminnasta.

Nyt korkeakoulututkimuksen tilanne on huomattavasti heikompi. Se on osaltaan kärsinyt valtakunnallisten tutkijakoulujen lakkauttamisesta, kuten Pekka Hirvonen kollegoineen hyvin kuvaa omassa artikkelissaan. Pienenä tutkimusalueena ja monien eri tieteenalojen piiriin jakautuneena korkeakoulututkimus joutuu usein rahoituskilpailussa väliinputoajan asemaan. Silti tämän lehden artikkelit osoittavat, että tutkimusalue on elinvoimainen ja sen piiristä löytyy monia kiinnostavia tutkimusaiheita sekä niitä toteuttamaan innostuneita ja kompetentteja tutkijoita. Meillä on myös muutamia tutkimuslaitoksia (KTL, RUSE, HEG), jotka ovat toiminnassaan keskittyneet korkeakoulututkimukseen. HEG Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulussa on jo 90-luvulta lähtien järjestänyt suosittua KOHA-koulutusta korkeakoulusektorin erilaisissa hallintotehtävissä toimiville. Lisäksi tarjolla on myös korkeakouluhallinnon maisteriohjelma.  

* * *

Korkeakoulutus on viime vuosina törmännyt yleisempään yhteiskunnassamme vallitsevaan tutkimukseen ja korkeakoulutukseen kohdistuvaan kielteiseen ja jopa vihamieliseen suhtautumiseen. Korkeakoulutuksen kehittäminen on tempoilevaa ja lyhytjänteistä, korkeintaan hallituskauden mittaisiin, ja valitettavasti viime vuosina lähinnä supistuksiin ja säästöihin tähtääviin toimiin painottunutta. Poliittisessa päätöksenteossa on korostunut yksipuolinen näkemys yliopistoista innovaatiotehtaina. Tästä tavoitteenasettelusta olen jyrkästi toista mieltä. Yliopistoissa voi syntyä kaupallisesti sovellettavia innovaatioita esimerkiksi perustutkimuksen kautta spin off yritysten tuottamina, mutta se ei ole eikä voi olla yliopistojen perustehtävä nyt eikä tulevaisuudessa. Yliopistoja enemmän näkisin tämän tehtävän kuuluvan ammattikorkeakouluille, mutta sielläkin toki koulutustehtävää täydentäen. Ensi sijassa innovaatioiden tulisi syntyä yritysten toimesta. Yliopistojen tehtävänä on tieteellinen perustutkimus ja siihen perustuva ylin opetus kaikilla yhteiskunnan aloilla. Lisäksi yliopistojen tulee toimia sivistyksen ja kulttuuriperintömme taltiojana, turvaajana ja kehittäjänä. Sivistys on yhteiskunnassamme tavoitteena kadonnut johonkin muinaismuistojen hämärään koriin.

Tieteellisen tutkimuksen arvostuksen laskua osoittavat monet aikamme ilmiöt. Puhekielessä se ilmenee ilmauksina kaiken maailman dosenteista tai tutkimuksen tulosten ja aihepiirien vääristelevänä vähättelynä ja nollatutkimukseksi leimaamisena. Tällä en tarkoita, että tiedettä ei tulisi tarkastella kriittisesti ja sen epäkohtiin, kuten vaikkapa eettisesti arveluttaviin tutkimuksiin, on puututtava. Tieteeseen tulisi kuitenkin kuulua rohkea kokeileminen ja siitä joskus seuraava epäonnistuminen. Tutkimuksen suuntaamisen tulisi perustua pääsääntöisesti tieteelliseen autonomiaan eikä niin kuin yhä kasvavassa määrin on tapahtumassa, poliittiseen ja lähinnä taloudellisiin intresseihin perustuvaan ohjaukseen.

Tieteen ja tutkitun tiedon arvostuksen laskua osoittaa myös se, että tiedosta on tullut erittelemätöntä tavaraa, jonka arvo määräytyy ensisijassa sen ”huutamisen kovaäänisyyteen”. Jokaisen yksilön kokemukseen perustuvaa tietoa pidetään tutkimuksen tuottaman tiedon veroisena. Kun tämä tieto huudetaan erityisesti sosiaalisessa mediassa kovaa ja aggressiivisesti, se hyväksytään laajasti vallitsevana totuutena. Tiedon arvo mitataan helposti vain rahalla. Tämä ilmenee esimerkiksi hallinnon (myös tiedepolitiikasta vastaavan OKM:n) tilaamina selvityksinä. Kuvaamani kehityspiirteet eivät ole pelkästään suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvia, mutta toivon, että kuten aiemmin olemme uskaltaneet muista poikkeavalla tavalla kehittää esimerkiksi koulutusjärjestelmäämme, voisimme löytää saman uskalluksen ja pitkäjänteisyyden uudelleen.

 

Kuopion Hiltulanlahdessa 9.10.2016
Kari Kuoppala,
päätoimittaja

 

 

 


 





 

Takaisin ylös